Julius December 27th, 2003

MuroBBS:n kuvathreadin innoittamana…
Työpöytä on joulun jäljiltä ihan kaameassa kunnossa, kuten huomaatte. Kaameassa kunnossa oli myös kauppakeskus Itäkeskus, jonka katuja täyttivät rosken lisäksi myös valtavat asiakasmäärät. Äipälle piti hankkia dvd-soitin, joka oli lopulta melko työläs prosessi. Jonoja jonojen perään, hitaasti matelevia ihmisiä, hikeä, verta…
Sekä ensimmäisenä, että seuraavana joulupäivänä on yleensä tarkoituksena olla menemättä ulko-ovesta ulos. Niin myös tänäkin vuonna, vaikka tapaninpäivänä retkahdimme käymään kaupassa. Olon on tarkoitus olla mahdollisimman turtunut makaamiseen, että jopa töihin meneminen tuntuu hyvältä ajatukselta. En onnistunut; maanantainen työpäivä lähinnä ahdistaa, kun sitä ajattelee.
P.S. Who is John Holmes? Jos edellinen vain pahensi joulutylsistystä, pelatkaa Curve Ballia.
Nea December 25th, 2003
Joulupukki oli tänä vuonna suorastaan anorektinen; sain viisi pakettia. Niissä oli sukkia, patalaput, paita, levy ja ylläri. Viimeinen oli paketillinen taikurin ilmapalloja joista voi tehdä eläimiä. Piirongin päällä on isonenäinen hiiri, vino koira ja epämuodostunut joutsen. Luovutin puolessa välissä mustekalaa ja tein kaksi käärmettä joista toisen vedin solmuun.
Olin unohtaa, sain myös lahjakortteja. Vaatekauppaan ja valokuvakauppaan. Kas kun en parturiliikkeeseen.
Nea December 23rd, 2003
Santerin hukkuessa töihin ja Juliuksen kirotessa pudonneita neulasia hiljenen minäkin tältä erää joulun viettohon. Juon pullon kossua ja ajan perheen lumihankeen. Sitten ammun naapurin koiran haulikollani ja poltan saunan.
Julius December 23rd, 2003

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivoo Kobaïan pörröiset kirjoittajat. Yritetään saada tekstiä aikaan taas joulun jälkeen, joohan?
Nea December 22nd, 2003
Jouluherkkuja, mitä en syö: laatikot, kinkku, rosolli, kalkkuna, joulutortut, piparit, pasteijat, leivonnaiset ja leipä. Vaihtoehdoiksi jäävät kalat, peruna, salaatti ja riisipuuro. Jos kalaan on sotkettu tilliä, en syö sitäkään. Peruna on pelkältään aika ankeaa, riisipuurosta en erityisemmin pidä. Pelkkää salaattia jouluaterialla ei kuulosta sekään hirveän kivalta.
En oikein ymmärrä, miksi täytyisi jouluna syödä sellaista mistä ei pidä vain suomalaisia perinteitä kunnioittaakseen. Eikö perinne alunperin ollutkin, että syödään hyviä ruokia? Vai oliko se sittenkin kalliimpia ruokia? Vai sitä mitä nyt sattui kulloinkin olemaan, useimmiten lanttua, porkkanaa, ohraryynejä ja sika.
Varmistaakseni itselleni kivan herkkuhetken, joka ei pääty oksentamiseen tai koko suoliston solmuun vetävään kramppiin, koostuu joulumenuni omatekoisesta perunasalaatista, tillittömästä sillistä, tillittömästä lohesta, perunoista ja kasvis-kermakastikkeesta. Jälkiruuaksi mansikkarahkaa ja/tai luumuvaahtoa.
Julius December 22nd, 2003
Helsinki on jälleen mennyt rikki, kun lunta on satanut jo kaksi päivää putkeen. Raitiovaunut eivät tunnu kulkevan, busseja ei näy eikä kuulu eivätkä junatkaan pääse asemalta liikkeelle. Jalkakäytäviä ei ole aurattu kunnolla, joten runsasliikenteisen autotien vierellä on kiva kävellä, kun autojen sivupeilit hipovat korvanlehtiä. Voitaisiinko tällaiseen keliin varautua mitenkään? YTV, katujensiivousinstituutti, Mr. Plow, miten olisi?
Aukeassa on hieno näyttely aiheesta.
P.S. Ei ne kalkkunat ole vieläkään hävinneet Stockmannin käytäviä täyttämästä. Kamala ruuhka, kamala ahdistus, tuska ja hampaidenkiristys.
Nea December 22nd, 2003
Äiti makoilee kipeänä, joten olen joutunut juoksemaan jouluasioilla enemmän kuin minulle on hyvästä. En taida pitää liikenneruuhkista. Rahaa meni pelkkään ruokaan ihan kiitettävästi, juomaan sitäkin enemmän. Tortut yhdestä paikasta, pasteijat toisesta, kinkku kolmannesta, ruokaa neljännestä ja sitten vielä etsin lahjaa jota en löytänyt. Nyt pitäisi alkaa leipomaan, vastahan tässä onkin puoli seitsemästä saakka oltu hereillä.
Talomme edustalla tehdään jotain hämäriä kaapelihommia. Aamulla koko talo tärisi kun joku alkoi poraamaan. Onneksi olin jo hereillä, muuten olisi saattanut tulla ikävää.
Julius December 21st, 2003
Olipas Return of the King vaikuttava, vau! Ei minulla siitä ole paljon muuta sanottavaa; upea oli ja ansaitsee kaiken kunnian. Sarjan päätös oli — kuten alkuperäisteos — hyvällä tavalla surullinen ja kaunis. Vuoden päästä on tarjolla kunnollinen versio tästäkin elokuvasta, ja voin sanoa jo nyt, että nämä kolme Lord of the Rings -elokuvaa ovat hienoin näkemäni trilogia sitten Kummisedän. Paljon se on vaatinutkin.
Tarkoitus olisi lomailla ensi viikko, jonka kunniaksi kurkkuun ilmaantui kivunpoikanen kylmyyttä pakoon. Kunnon työntekijä sairastaa lomilla.
P.S. Olen koittanut kuumeisesti etsiä Comuksen debyyttialbumia First Utterance, mutta kun levy on harvinainen ja asiantuntijapiireissä kuitenkin tunnettu, on uusintapainoskin loppu vähän turhan monesta paikasta. Näin lähestyvän joulun kunniaksi lainattakoon pätkä ehkä karmivimmasta sanoituksesta koskaan:
“You dangling swinging
Hanging, spinning, aftermath
Your soft white flesh turns past me slaked with blood
Your evil eyes more damning than a demon’s curse
Your lovely body soon caked with mud
As I carry you to your grave my arms your hearse
You stand before me defenceless
Your stare unchanging silent, cold, intense sears my brain”
– Comus / Drip Drip
Nea allekirjoittanee Comus-ylistykseni, ja muistettakoon, että kyseessä on vain viaton folk-poppoo 70-luvulta.
Nea December 20th, 2003
Viime yönä minulla oli marsu, joka vittuuntuessaan meni kenkääni mököttämään. Ostelin myös valokuvaustarvikkeita lähemmäs sadalla punnalla.
Eilen oli tämän vuoden ensimmäiset ja viimeiset pikkujoulut. En joutunut pomon iskuyrityksien kohteeksi enkä stripannut pöydällä. Itseasiassa, taisin olla selvin päin. Sen sijaan sain valokuvaushomman. Pitää ottaa kuvia eräästä teatteriproduktiosta käsiohjelmaa ja kaiketi julisteita varten. Ei ihan hukkaan mennyt sekään ilta siis.
Himoitsen digikameraa. Paras olisi Olympuksen Camedia C-5050, seuraava vaihtoehto Canonin Powershot A-sarjan 70 tai 80. Raha tuottaa ongelmia, joten tänään voisi vaikka voittaa lotossa. Varpaat ristiin nyt.
Julius December 19th, 2003
Jouluruokakausi alkoi tänään. Porkkanalaatikko on aina hyvää, mutta lanttulaatikosta saa usein närästystä. Lipeäkala on ehkä oudointa ruokaa, mitä olen koskaan syönyt ja kinkun jätin väliin jo toisena vuotena peräkkäin. Arvatenkin laatikot, joulutortut, suklaa ja kylmäsavulohi valuvat absurdilla tavalla korvista siinä joulu- ja tapaninpäivän välillä, jonka jälkeen vuoden tauko ainakin laatikoiden ja joulutorttujen osalta on tarpeen. Tänään pitäisi raahata kuusi kotiin. En ihan välttämättä olisi halunnut sellaista meille sotkemaan, mutta hankitaan nyt Nandan mieliksi. Onhan hän lupautunut siivoamaan jokaisen neulasen, joka maahan putoaa. Enää pitää vain päättää mihin h*lvettiin minä sen kuusen sijoitan. Tila alkaa loppua, paniikki kasvaa, seinät kaatua päälle.
Ja joululoma alkoi nyt.
P.S. Return of the Kingin näen vasta sunnuntaina, mutta odotan kokemusta mielenkiinnolla, ainakin Henrin kehuvien kommenttien jälkeen. Ennen sunnuntaita olen tietenkin katsonut kaikki dokumentit Fellowship of the Ringin ja The Two Towersin extended edition -paketeista, samoin kuin teroittanut kauniin haltiamiekkani ja kiillottanut selkään asti ulottuvan Legolas-peruukin.