Highlights
Nea December 31st, 2003
Vuoden päättymisen kunniaksi voisin palkita joitakin 2003 tapahtumia ja asioita omalta kohdaltani.
Nämä onnistuivat loistavasti (eli 24 kuvan rullassa oli 20 onnistunutta kuvaa), lisäksi Saga antoi minulle uskoa lapsien suhteen. Kunniamaininta menee kuvaosastolla Herra Silmäpäälle, ja toinen kunniamaininta vielä vepissä julkaisemattomille kuville serkkuni pojasta Aleksista.
Muutti tulevaisuuteni suunnan. Päätös mennä puoleksi vuodeksi työharjoitteluun pääsee mukaan vasta ensi vuoden arviointiin.
Joka on hieman erilainen kuin siitä vepitetty kuva.
Onneksi olkoon ja iso käsi. Koskaan ei krapulassa ole ollut yhtä hirveää.
En kyllä muista juuri mitään, mutta eikös se olekin hyvän kännin merkki?
Ennakkoluuloistani huolimatta minulla oli älyttömän hauskaa.
En ole vieläkään uskoa todeksi.
Hyvällä kakkossijalla kaikki KELAa koskevat postaukset.
Monituiset viikot kestänyt oksentelu ja vatsavaivat, viljan poistaminen ruokavaliosta ja luontaisesti gluteenittomien juttujen tekeminen pitävät vieläkin kiireisenä.
Sitä se vilkas mielikuvitus ja liika Neil Gaiman teettää…
Viime vuosi oli kaiken kaikkiaan täynnä tapahtumia ja muutosta. En ala lupailemaan mitään, sillä lupaukset tarkottaisivat vain mahdollisuuksien poissulkemista. Ensi vuodesta tulkoon yhtä jännä vähemmillä ongelmilla kiitos.
Onnekkaampaa Uutta Vuotta!
Kuule.
Jos kommentteja kaipaat, mikset kokeilisi keskustelufoorumia? ;P