Julius November 30th, 2003
Minä onnistuin siinä! Jätin tietoisesti katsomatta Lord of the Rings: The Two Towers -elokuvan viime jouluna lähinnä siitä kuulemieni huonojen kommenttien takia. Minun periaatteessa piti mennä katsomaan se, mutta viivyttelin kaiketi liikaa, ja nyt trilogian viimeinen osa kolkuttelee jo meidän fanien päänupeissa. En nähnyt, enkä koskaan tule näkemään sarjan keskimmäisen osan teatteriversiota; hyppäsin suoraan viime viikolla myyntiin tulleeseen pidennettyyn versioon. Elokuva oli kaikkea sitä mitä ensimmäinenkin: hyvin nautinnollinen elokuvakokemus. Vaikka muutama kohtaus aiheutti ikävän särön muuten hienoon pakettiin, täytyy sanoa, että nämä pidemmät versiot ovat ostamisen arvoisia, tuntuivat ne sitten rahastukselta tai eivät. Tahtoisin tehdä samoin myös The Return of the Kingin kanssa, mutta sain kuulla tuosta vierestä sen verran vastahakoista kommenttia, että en taida enää uskaltaa.
Tossut, mitkä tossut? Ette kai aio niitä joululahj… ai, no sitten.
Nea November 30th, 2003
Suomessa ollaan. Älkää hyvät ihmiset tukeko Ryanairia, hirveitä natseja koko porukka. Sen sijaan Flying Finn on kerrassaan mainio lentoyhtiö. Istuin Stanstedin lentokentällä Lontoossa neulomassa pipoa, otin muutamia kuvia Lomollani ja join kallista kaakaota. Perusreissu. Väsytti ja haisin pahalle kun viimein pääsin Voffen luo. Onneksi voi lepäillä tämän päivän. Tai vaihtoehtoisesti siivota, pahuksen sottapytty mies!
Julius November 29th, 2003
Toni on kerännyt niin ihanan kokoelman kissakuvia, että aamulla ihan puistatti ja teki mieli rynnätä kadulle tuhoamaan kaikki äärimmäisen söpö maailmasta. En mennyt, vaan tyydyin potemaan väsymystä huonosti nukutun yön jälkeen. Nanda oli saanut ruokamyrkytyksen, eikä toisen kärsiessä raaski oikein itse nukkua, vaikka kuinka väsyttäisi. Onneksi äiskäpäiskän luona oli voissa paistettuja muikkuja kaiken muun hyvän ruuan lisäksi, joten mikäpäs siinä syödessä samalla kun viikon pyykit peseytyivät pesutuvassa. Go mom!
Olen erityisesti kiinnittänyt huomioni tässä lähiseudulla oleviin kauppoihin, jotka myyvät, noh, melko erikoista tavaraa. On pokaalikauppa, toinen pokaalikauppa, kolmas pokaalikauppa ja neljä hääpukuliikettä lähes vierekkäin. Lisäksi on mahdollista ostaa design-lamput tai antiikkihuonekalut melkein naapurista, jos niitä tarvitsee. Tai jos eläisimme kuten Hinkun suositteleman Kitkerät neitsyet -yhtyeen kappaleessa Kaksio lauletaan. Biisi osuu kuin kitkerä nyrkki suoraan Töölön sydämeen.
P.S. Jos unohditte käydä Korson joulumarkkinoilla, älkää huoliko, samaa tavaraa löydätte jokaisen pikkukylän markkinoilta. Se ei minua kuitenkaan haitannut, sillä voissa paistetut muikut olivat taivaallisen hyviä. Siihen päälle sai vielä mukaan kasan paistettua sipulia, eikä mikään ole tähän mennessä voittanut tuota makuelämystä. Loistavaa!
Nea November 29th, 2003
Joka kerta kun olen täältä päästä lähtenyt matkaan, olen päätynyt valvomaan koko yön. Taas näyttää siltä, ettei tässä päästä nukkumaan ennen lähtöä. Lisää kahvia, lisää sipsejä ja lisää telkkaria niin johan potkii!
Nea November 28th, 2003
Taas on aika nousta lentokoneeseen ja jättää Britannia taa. Outoa. Olen ollut täällä vain kolme viikkoa. Koko tämän ajan olen tukka putkella painanut kouluhommia, herännyt joka arkiaamu ennen yhdeksää, istunut koulussa, pakertanu pimiössä, tuhlannut rahaa printteihin ja kirjoittanut tutkimusta. Suomessakaan ei heti helpota; kaksi työhaastattelua ja projektin viimeistely odottavat, kela tahtoo minulta papereita tai opintotuki otetaan pois. Jättäisivät minut jo rauhaan, perkeleet!
Pitäisi pakata, siivota, tarkistaa, nukkua ja olla panikoimatta uusien lentokenttien ja lentoyhtiöiden kanssa. Luotan hyvään säkääni vielä toistaiseksi. Sormet ristiin siellä. Niin, juuri sinä.
Julius November 28th, 2003
Miten pelit eroavat todellisuudesta. Olenkin aina ihmetellyt, miksi bumerangi ei palaa kiltisti käteeni ilmasta, kuten Linkille Zelda-peleissä. No, ehkä en ole tarpeeksi ‘fairy boy of the forest’ hallitakseni tuon taidon.
Ulkona on niin ihkumasentavaa, että sisälläkin täytyy taas vaihteeksi synkistellä ja olla kuin sitruunan niellyt valkokampela — tosin kampelat eivät syö sitruunoita, eikä valkokampela ole edes mikään oikea laji, mutta ymmärtänette kuitenkin. Niin masentavalta kuin se kuulostaakin, saan mahdollisuuden rehkiä koko kevään täydellä teholla oppikirjojen parissa, että pääsen sisään yliopistoon lukemaan ainetta, josta en vielä oikeastaan tiedä yhtään mitään. Ehkä olisi hyvä idea lukea kirjoja ‘ei mistään’, niin olisin parhaiten valmistautunut. Tai en lue kirjoja ollenkaan, niin olen varmasti varmistanut paikkani lukemassa ‘ei mitään’ (nämä aiheuttavat minulle o*gasmeja, ihan oikeasti).
Eilisen saldoksi jäi yksi pudonnut vaatenaulakko, jota rakennusurakoitsijat eivät todennäköisesti ole osanneet oikein kiinnittää, ja yhdet kiinnitetyt verhot (samettia kultaseni, sinistä samettia). Töölö alkaa jo vaikuttaa kodilta, siis ilman niitä mielisairaita, narkkareita ja mummoja.
Nea November 27th, 2003
Viimeiset kouluhommat tehtynä, vaan vielä jaksaa painaa kaiken tämän kiireen keskellä. Olen aloittanut unipäiväkirjan seuraavaan projektiin liittyen, olen pessyt pyykkiä ja tehnyt tutkimustyötä, olen värjännyt Craigin hiukset ja ostellut lahjoja. Huomenna vielä koululle tekemään portfolioon täydennyskuvia ja sanomaan jäähyväisiä. Kunnolla nukkumaan pääsee ehkä lauantaina.
Lääh.
Julius November 27th, 2003
Päässä jälleen kolisee asiat, jotka eivät missään tapauksessa kuulu tähän blogiin. Niin, se tarkoittaa sitä, että myös päivitystiheys on pienempi ja mahtiblogit (maagiblogit), kuten Kysyn vaan, Mitvit tai Nancy pääsevät hyppimään silmille entistä ärsyttävämmin. Kyllä kyllä, olette te nokkelia ja hassuja, ja melkein myös pamauksessani, mutta älkää ihmeessä lisätkö meidän kiireisten satunnaisbloggaajien häpeää Quizilla-testiemme kanssa (anteeksi Nea ja Santeri).
Olisikohan taas bloggausloman aika? Ai niin, EI MEILLÄ OLE SIIHEN LUPAA! ANTEEKSI!
P.S. Minkä ihmeen takia näiden kaikkien testien pitää antaa tulokset epävalidina html-mössönä, jota saa aina korjailla kanssabloggaajien kirjoitellessa kaikista hassuista testeistä.
Nea November 26th, 2003

Your soul is bound to the Glass Rose: The Fragile.
“My heart lies somewhere between perfection and dust. And while my soul is a sight to behold, I shatter at the blink of an eye.”
The Glass Rose is associated with perfection, beauty, and frailty. It is governed by the goddess Aphrodite and its sign is the Looking Glass, or Tenuous Love.
As a Glass Rose, you have a beautiful soul and naturally attract people to you. Love comes naturally to you, but it hardly ever lasts. Though you embody the perfect form of love, your own faults are your own undoing.
What Rose Is Your Soul Bound To?
brought to you by Quizilla
Nea November 25th, 2003
Kuinka helvetin monta erilaista USB-kaapelin toista päätä voi olla olemassa? Tämä tänään koululta saamani Fuji näyttäisi syövän kaikkea muuta kuin sitä, mitä a) teknikko laittoi mukaan, b) minulla on omasta takaa ja c) Pete haki naapurista. Muuten aivan kuolattavan ihana kamera kuudella megapikselillä.
Lomolla otettu omakuva, olkaa hyvät. Voin vihjaista kuvan liittyvän löyhästi projektiin ‘Sense of a place’.