Archive for October, 2003

Työtä?

Nea October 31st, 2003

Kädet tärisevät. Viimein pääsin työhaastatteluun asti, mutta pelottaa etten saa paikkaa koska joudun lähtemään viikon päästä takaisin enkkulaan (ainakin käymään). Lisäksi setä, jonka kanssa puhuin puhelimessa, vaikutti suhtautuvan nihkeästi ikääni, mutta kun ilmoitin opiskelevani valokuvausta, hän päätti antaa minulle mahdollisuuden. Muitakin hakijoita oli ollut, paljon. Noh. Valloitan heidät luontaisella charmillani ja säteilevällä hymylläni!

Tänään suuntautuu matka susirajan tienoille Kotkaan. Pääsen viimein tapaamaan rakkaimpani. Raportti seurannee.

no Q but A

Nea October 30th, 2003

Koska minulla ei ole mitään muuta blogitettavaa kuin se, että valokuvat onnistuivat ja se, että söin tänään kiinalaista ruokaa (!), niin listaanpa minäkin Santeria matkien vastauksia, mutta jätän kysymykset väliin (saatte arvata ne itse, parhaat ehdotukset palkitaan). Tästä tulee ihan mieleen ne vihkoset, joita silloin ala-asteella kierrätettiin kirjoittajalta toiselle. Joka sivulla oli kysymys, ja siihen sitten vastattiin kuta tahdottiin. Slämi? Mitäneoli?

1. Fas… Fanipalat jotka maistuvat kuulemma TiraMisulle.
2. Imuri.
3. Tiskaan kaksi kahvikuppia.
4. Mäntysuopaa ja mehiläisvahaa.
5. Vaatteita, astioita, roskia, Jaffakeksipaketti, ponnarinauhoja, portfolio.
6. Mikä oli se Roald Dahlin kirja, mistä tehtiin elokuva missä noidat muuttavat lapsia hiiriksi.
7. Vessaharja.
8. Olin korppi ja nokin puluilta silmiä päästä.

Muusa löytynyt!

Santeri October 29th, 2003

Nancy on ihana!!!11 Mäki haluun tehä listan!

1. Hauskin juhla vuodessa? Äää… Uusvuos ja Juhannus tuli oltua selvinpäin… Sanotaan vaikka hra A:n polttarit, joissa juotatin Juliuksen kaatokänniin ja nauroin itse ilkeänä, ja selvänä, vierestä. Polttarit yleensä.

2. Minkä värinen hammasharja sinulla on tällä hetkellä? Punainen, valkoinen ralliraita varressa.

3. Katso oikealle, mitä näet? Valkoiseksi maalatun seinän, jossa on edellisten asukkaiden jäljiltä nastan- ja naulanjälkiä.

4. Mitä biisiä kuuntelet nyt? / Mikä laulu soi päässä? Kikan joku kappale, jossa puhutaan Suomi-Neidosta ja käyrien noususta. Soittavat Kikan Parhaa-levyä joka päivä töissä…

5. Kengännumerosi? 47

6. Minkä värinen on tuuli? Eiköhän se näin syksyisin ole vähän tylsä, mutta omalla tavallaan lämmin. Beige?

7. Ällöttävintä maailmassa? Meidän keittiö, jossa astioihin kiinni mädäntyneet ruoantähteet liikkuvat kohti valoa. Haju on sen mukainen.

8. Tärkein esineesi? Känny, tietsikka, cd-soitin, telkkari (ostin muuten aamulla uuden, iso on…)

9. Jos saisit olla mikä tahansa taruolento, mikä olisit? Stahanov.

10. Ketä halasit viimeksi? Äitiä.

11. Silmien väri? Siniharmaa, taivaanväri? :)

12. Paras tyyppi maailmassa? Aika paha… Sanotaan vaikka Joulupukki. Se ei petä ikinä.

13. Harrastukset? Turmioelämä, musiikki, blogeilu, IRC, IRL.

14. Minkä väriset tapetit huoneessasi on? Itseasiassa vasta nyt huomaan, että huoneessani on tapetit. Väristä on paha sanoa, koska niiden päälle on ovelasti sutkaistu valkoista maalia. Kotona asuessa oli neutraalin vaaleat.

Sydäntä puristava nyrkki

Julius October 29th, 2003

Meille olisi tiedossa vuokra-asunto. Epätietoisuus on valttia, joten en kerro asiasta enempää vielä kun minullekaan ei kerrota. Lähestymme kuitenkin sinua Voffe, varo vain!

Pantteri näytti kyntensä tänään. On tämä nopea; en tajua sitä parin ensimmäisen päivän “hidastelua”. Ikkuna aukeaa välittömästi kun ohjelman avaa, Exposé suhisee korvissa ja uusi dvd-soitin on nätti kuin mikä. En kadu enää ostostani pätkääkään!

Play lähestyi minua King Crimsonin edellisellä livedvd:llä, Deja VROOOMilla. Sain sen vihdoin myös toimimaan, mitä ei voi sanoa edellisestä kerrasta.

Luuletteko, että tämän jälkeen saan enää nukutuksi? Niin, sitähän minäkin.

Vauvakuvaaja

Nea October 28th, 2003

Tänään olin kuvailemassa Aleksi-vauvaa. Olen vissiin aika hassu täti, kun kaikki lapset tuntuvat olevan innoissaan minusta; ota siinä kuvia, kun toinen nyhjää sylissä. Hiuksenikin taisivat olla jännittävä kokemus. Vanhempansa sitten kuvailivat kilpaa meitä. Saatan jopa saada niitä kuvia haltuuni. Huomenna nähdään mitä itse ottamistani kuvista tuli. Odotan innolla, vaikka olihan kaveri vähän tylsä kun alkoi poseeraamaan lipposmaisen vakavasti aina kameran nähdessään. Täytynee harkita jonkun nallen tai vastaavan hankkimista lapsukaisia hauskuuttamaan.

Ainiin, unohdinko mainita? Minulla on kaksi mieluista suuntautumisvaihtehtoa valokuvauksen alalla: lapsikuvaus ja porno. Molemmilla tienaa ja molemmissa olisin parhaimmillani. Siis, lapset tykkäävät minusta ja lasten vanhemmat pitävät harmittomana, olenhan söpö röllipeikkotukkainen pikkutyttö. Porno puolestaan… No, ainakin sillä tienaa. Ja pääsee katselemaan alastomia naisia. Siis, kuka nyt epäilisi tämän näköistä tapausta minkäänlaisista perversioista?

Nokia, Panther, Anime

Julius October 28th, 2003

Nokia julkisti uuden Darth Vader -mallinsa, jonka virallinen nimi on tylsähkö Nokia 7700. Ulkonäöstä päätellen N-Gagen Mikki Hiiri -tyylinen puheasento on myös muiden mallien vitsaus. Jos edellinen ei kerro sinulle mitään, löytyy Sidetalkin’-sivustolta vinkkejä, miten puhua N-Gageen (?) mahdollisimman tyylikkäällä tavalla.

Pantteri saapui työpostiini viimein eilen, eikä asentaminen tuottanut suuria yllätyksiä. Levy sisään, *ruks ruks*, toinen levy sisään ja toiset *ruks ruks*. Exposé on rahan arvoinen uutuus, Finder on vihdoinkin käytettävämpi, nopeampi ja selkeämpi sekä Fast User Switch tuli tarpeeseen, kuten arvelinkin.

P.S. Hayao Miyazakin animaatioklassikot Tenkuu no shiro Rapyuta ja Majo no Takkyubin julkaistaan viimein Euroopassa, NTSC-roskaa niin paljon paremmassa PAL-formaatissa. Molemmat elokuvat voi ennakkotilata Playstä noin 13 punnan kappalehintaan. Suosittelen lämpimästi!

Olen idolisi

Nea October 27th, 2003

“Ei mulla oikeesti mitään asiaa ollu, mut teen täs nyt vaa näit testei…”

HASH(0x86ec934)
Idol

The ULTIMATE personality test
brought to you by Quizilla

Kiitokset Misulle testivinkistä.

Drive on

Santeri October 27th, 2003

Kävin viikonloppuna peräti kaksi kertaa elokuvissa:
Infernal Affairs - Hong Kongilainen trilleri(?), hyviä näyttelijöitä, mukavan kiemurainen juoni sekä mielenkiintoisia hahmoja.
Dogville: Trierin olemattomalla lavastuksella tehty elokuva pikkukaupungista. No… Näyttelijät olivat loistavia. Lavasteina toimineet viivat lattiassa vituttivat vain vähän väliä. Loppu oli hieno, mutta en kyllä keksinyt elokuvasta mitään sanomaa. Jos elokuvan tarkoituksena oli kritisoida amerikkalaisuutta tahi köyhien huonoja oloja niin eipä tullut moisia ajateltua elokuvan jälkeen. Valtakunta taitaa jäädä ainoaksi Trierin tekeleeksi, josta pidän oikeasti.

Spank me!

Nea October 27th, 2003


Bondage movie! You’re into BSDM (Bondage & Discipline, Dominance & Submission) and chances are, you’re fond of whips, chains, harnesses, and tight leather outfits. You like to mix a little pain with a LOT of pleasure, baby!

What kind of porno would you star in?
brought to you by Quizilla

Heitä omena ikkunasta

Julius October 26th, 2003

Sain viimein myytyä vanhan pc-koneeni, ja hintaan kuului myös — ostaja on sukua — käytön opastaminen muun muassa cd-levyjen polttamisessa. En olisi uskonut koskaan törmääväni siihen tosiseikkaan, että Windows ohjelmineen on lopulta hyvin vaikeakäyttöinen kokonaisuus. Vaikka perustyökalujen käytössä onkin helppo opastaa, oli Neron käyttäminen jo melkoisen työn ja tuskan takana. Selitä siinä sitten, mitä on finalize tai multisession cd, ja miksi jälkimmäinen ei toimi tavallisissa cd-asemissa ilman edellistä. Pari kertaa rautalangasta väännettyäni uskoisin, että tietty tapa cd-r(w):n polttamiseksi jäi mieleen.

Muuten pidän Windows 2000 -käyttöjärjestelmästä, se on ehkä paras Microsoftin tuotos koskaan. Töissä ei missään nimessä kukaan ole päivittämässä työkoneita mihinkään kaksitonnisesta, eikä ensikosketukseni sen asennusohjelmaankaan ollut kovin negatiivinen. Tosin näin luvuiltaan samantasoinen (entinen) x86-koneeni tuntui Windows 2000:n alla kovin hitaalta iMac+Jaguar -kokoonpanoon verrattuna.

P.S. Pantterin toimitus viivästyi huomiseen, kun TNT ei löytänyt minua kodistani perjantaina (olin töissä), ja he olisivat halunneet periä lauantaitoimituksesta 60 euron lisämaksun. Odotellessani voin katsella videoita (1, 2) Exposé-toiminnosta. Vaikuttaa melko kiihottavalta.

Next »