Justin, uhh

Julius July 9th, 2003

Justin Timberlakea mollataan joka toisen musiikkitoimittajan ja itsestään tietoisen musiikkiharrastajan taholta. Jos halutaan ottaa esimerkkejä kaupallisesta pahasta, massapopista tai muuten etsiä synonyymejä huonosta musiikista, kohdistetaan huomio ensimmäisenä juuri herra Timberlakeen. Miksi? Onko herrassa jotain sellaista, mikä asettaa hänet omien lapsiemme, HIMin, Nylon Beatin tai Gimmelin alapuolelle, saati sitten “maailmanluokan” tähtien, kuten U2:n tai Metallican? Sanon mielipiteeni suoraan: Justin Timberlake on jopa sataan otteeseen pakkosyötettynä NRJ:n taholta edelleen ihan menettelevää musiikkia, mutta parasta hänen tuotannostaan on silti ensimmäinen singlehitti “Like I Love You”.

Sanon nyt “hänen tuotannostaan”, vaikka tarkoitin taustatiimin tuotantoa. Se on nimittäin todella kovaa tasoa, melkein parasta populaarimusiikin saralla tällä hetkellä. Like I Love Youn alun akustinen sample on hieno, samoin myöhemmin mukaan tuleva rumpubiitti. Melkein voisin sanoa, että Justin ei ole tiimille muuta kuin yksi soittimista, jota he käyttävät hyväkseen häikäilemättä — vähän kuin rumpusamplet ynnä muut, kyllä te ymmärrätte. Jos he tekisivät levyn ilman Nsyncistä tuttua naamaa, omalla nimellään, tuntemattomina, innostuisi maanalainen musiikkikansa välittömästi. Silti jaksan ihailla, kuinka he valitsivatkaan niin monia tasapuolisesti ärsyttävän soittimen. Progressiota!

13 Responses to “Justin, uhh”

  1. Aranweon 10 Jul 2003 at 0:00

    Joo eipä herra minunkaan mielestäni mitenkään erityisen ärsyttävä ole. Ihan siedettävää huttuahan tuo ja ammattitaidolla tehtyä. En kuitenkaan ostaisi.

  2. Marjuton 10 Jul 2003 at 7:10

    Jostain syystä Justin tuntuu huomattavasti vähemmän ärsyttävältä soolona kuin bändinsä kanssa. Kyllä ostaisin - mutta en ihan vielä enkä ehkä ihan täyteen hintaan…

  3. artistion 10 Jul 2003 at 9:19

    En ole kuullut yhtään herra Timberlaken kappaletta, mutta lehtiotsikoista tiedän että kyseinen sankari vei erään Britney Spearsin neitsyyden silloin joskus. Eikö siinä ole jo tarpeeksi syytä parjaamiseen? :P

  4. Juliuson 10 Jul 2003 at 12:37

    Luepa kirjoitukseni uudestaan artisti .

    Kyllä, ironiantajuni on nollissa tänään.

  5. porvari-on 10 Jul 2003 at 12:53

    Justin on aika kova, lähinnä tietenkin juuri NERDin ansiosta. Ei kaikki paskapoppikaan ihan paskaa ole.

  6. sadhuon 10 Jul 2003 at 14:09

    no hemmetti, justin on ollut mukana kirjoittamassa jokaista sen soololevyllä ollutta tsibaletta.

  7. KTKon 10 Jul 2003 at 14:21

    Mitäs medioita säkin seuraat? itse en ole pahemmin törmännyt negatiivisiin kommentteihin justinin levystä, enkä ylipäätään mistään mitä Neptunes on tuottanut. ja kyllä, porukka odottaa Neptunesin omaa levyä kuin kuuta nousevaa..

  8. Juliuson 10 Jul 2003 at 15:59

    Lähinnä mieleen on jäänyt viime perjantain Nyt-liitteen musiikkikolumni, erinäiset keskustelut sfnet.harrastus.musiikki-uutisryhmässä sekä ihmisten minulle suoraan sanomat kommentit. On jäänyt sellainen kuva, että Justin olisi se pahin saatana niistä kaikista kulutuspoppareista tuolla ulkona.

  9. porvari-on 10 Jul 2003 at 21:55

    Ja eikös NERDin In search of… ole melko lailla laskettavissa Neptunesin “omaksi” levyksi.

  10. KTKon 11 Jul 2003 at 8:39

    Enpäs ollut huomannutkaan että ne tuommoisenkin on julkaissut, mutta nehän suunnittelevat ensi vuodeksi levyä ihan The Neptunes nimelläkin

  11. Krustyon 11 Jul 2003 at 13:58

    Justinin musiikissa ei ole mitään vikaa. Mikä siinä tyypissä ärsyttää on se että se käyttäytyy kuin pahin gängstä South Centralista. Kaikki eleet, ilmeet sekä pukeutumis- ja puhetyyli on kopioitu niiltä rap-staroilta keiden kanssa se hengailee. Hauska katsoa haastattelua kun entinen Mickey Mouse klubilainen Tenneseestä sylkee ebonicsia ja heiluttaa päätään rätti päässä ja lippalakki vinossa. Don’t aks me any questions about Britney, aiight.

  12. M.Eon 22 Aug 2003 at 15:09

    Olen aika paljon seurannut Timberlakea ja levynkin omista, muutenvain satuin osumaan tälle sivulle, ja voin sanoa että vaikka JT ei Suomessa ole hyper kuuluisa, niin aika moinen suosio sillä on tuolla isossa maailmassa… Levy on hieno ja Justinin ääni satumainen. Jos kukaan sattui näkemään MTV:ltä sen albumin teko ja julkaisu ohjelman missä oli viimeviikonloppuna aiheena Justin, niin voisi olla vähän enemmän perillä siitä että kuka teki ja mitä. Tyylissä ei mun mielestä mitään moittimista ole, sitäpaitsi eihän se varmaan edes viidesosaa vaatteista itse hanki.

  13. kurobe.on 02 Sep 2003 at 16:26

    Oi, miten ihanaa nähdä näin paljon asiallista ja positiivista palautetta justinista. Puhutte aziaa, sillä justin nyt on tämän hetken kuumimpia artisteja ja äänestetty seksikkäimmäksi mieheksi.
    Eli repikää siitä :)