Julius July 31st, 2003
Kuten jo aiemmin olen maininnut, on kuuma. Ja kun on kuuma, täytyy myös pitää ikkunoita, ovia ja muita sisä- ja ulkotilan erottavan seinän läpäiseviä väyliä avoinna. Vaikka asunto on silti aivan äärimmäisen hiostava paikka olla päivin ja öin, tuo tuulettaminen edes pientä helpotusta kamalaan oloon.
Tilannetta vaikeuttaa suuresti parvekkeemme alapuolella autojaan virittelevät motoristit, jotka ihan selvästi ovat päättäneet kostaa heitä pilkkaavan aiemman kirjoitukseni. Useamman tunnin kestänyt jatkuva autojen tyhjäkäyttö merkitsee pakokaasunsekaista seisovaa ilmaa asunnossamme, eikä se aivan ole sitä mitä haluaisin hengittää kahdeksalta aamulla. Pienen kyselyn jälkeen selvisi, että kyseinen autojen tyhjäkäyttö on kielletty kaupungin järjestyssäännön nojalla, ja lupasivat vieläpä lähettää partioauton tarkistamaan poikien aikeet. He eivät siis piitanneet “kohteliaasta” raivosta, jossa pyydettiin heitä mm. siirtämään autonsa parvekkeemme alta.
Toivottavasti ajatuspoliisi toimitti heidät rakkausministeriöön, ja teki muutamia ei niin miellyttäviä kokeita sähkön ja kumipatukan avustuksella.
Julius July 31st, 2003
Nyt tiedän, miksi jotkut puolustavat Microsoftin tuotteita henkeen ja vereen. Se löytyy sopimuksesta.
Nea July 31st, 2003
Olinpas sitten kokemassa vaahtobileet. Muistuttakaa, etten enää ikinä mene mokomiin. Tulipa ainakin se pakollinen, jokavuotinen Turha Reissu tehtyä.
Kuuntelen pitkästä aikaa Sir Elwoodin Hiljaisia Värejä. Ankea angstinen retroiluolo. Terveiset isoveikalle joka viitsi tuoda levyt minulle. Enkä varmaan irkkaa, tunkekaa irkkinne vaikka suoleenne!
“Sä et Suomeen tahdo tulla, sanot sul on paha olla.”
Niinpä!
Julius July 31st, 2003
Henry kirjoittaa: “Humanismi on sitä, että luetaan sellaisia kirjoituksia, joista ei tulla pahalle mielelle. Totuudella ei ole niin väliä.” Loistavaa päättelyä, tämä pelasti aamuni.
Julius July 30th, 2003
Käyttääkö kukaan näitä matkapuhelinoperaattorien tarjoamia palveluja, kuten esimerkiksi Soneran — sanonko minne voitte tunkea sen Suvivirren, ihan oikeasti — Tolppa. Tuossahan on ideana, että tilaaja saa koko kesän kännykkäänsä tekstiviestinä infoa (lue: spammia) erinäisten (turhien) julkkisten tekemisistä ympäri Suomea. En ole palvelua kokeillut kiinnostuksen puutteen takia, mutta yritän kuvitella mielessäni potentiaalisen asiakkaan saaman viestin, joka voisi kuulua näin:
“Satu Aurinkoinen (nimi tekaistu) soittelee tänään humppalan festareilla. Muista myös Soneran edullinen tekstiviestitarjous.” tai “Tääl on Fintelligens Ranualta, muista Soneran edulliset tekstiviestit.”
Tällainen palvelu vaatii meiltä, jotka käytämme kännykkää lähinnä tärkeiden puheluiden hoitamiseen, kykyä jaksaa kestää Suvivirttä joka ikisellä mainoskatkolla. Sonera on kaiketi tajunnut lopettaa edellisen mainoksen lähettämisen — tai ainakin se on tauolla —, mutta kiitos Radiolinjan, saimme tilalle melkein yhtä ärsyttävän “ihmisiä Suomen suvessa”-mainoksen, jossa tosin vain haastatellaan kovin tyhjäpäiseltä vaikuttavaa teinityttöä.
Periaatteessa se, että matkapuhelinoperaattoria vaihtaessa ei tarvitse vaihtaa puhelinnumeroa on ihan hyvä juttu ja luo vielä enemmän kilpailua operaattorien välille. Käänteisenä puolena Sonera, Radiolinja ja DNA aloittivat jokainen taholtaan riipivän rasittavat mainoskampanjat. Jos käytän aivojeni viisaampaa kymmenystä ja yritän analysoida kohderyhmää, saan tulokseksi vain ja ainoastaan joko pahemman luokan teinin tai niin kutsutun “juntin”. Toisaalta suurin osa suomalaisista puhuu vähintään yhteen kännykkään, joten voidaanko osoittaa suomalaisten olevan yleisesti helposti johdateltavia hölmöjä? Mainostajathan yrittävät yleensä tavoittaa mahdollisimman suuren kohderyhmän.
Liittymää jatkuvasti vaihtavat ihmiset ovat varmasti samaa porukkaa, jotka jaksavat päivästä toiseen juosta pitkin ruokakauppoja tarjousten perässä. Liittymän vaihtamiseen vaadittava työmäärä tuntuu silti aivan käsittämättömältä saatuun hyötyyn nähden. Tosin operaattorien periaatteen, joka sanoo vain uusien asiakkaiden olevan tärkeitä, vuoksi saatu ilmainen puheaika on melko kiinnostava porkkana. Puheajat kuluvat kuitenkin nopeasti, varsinkin kun matkapuhelimella soitetut puhelut ovat edelleenkin lankapuhelinta selvästi kalliimpia. Se mitä minä tältä kilpailuasetelmien paranemiselta odotan, on enemmän etuuksia meille pitkäaikaisasiakkaille.
Yhdessä mainoksista taisi puhua muuten Jope Ruonansuu. Kammottavaa, eikö?
Julius July 30th, 2003
Kuulin vasta tänään perhonen.org-blogin kuolemasta. Kirjoittaja kommentoi artikkelissaan — jota en koskaan ehtinyt lukea — kuulemma melko provosoivasti motoristeista otsikolla “ei valu kyynel”. Tästä kommentista heräsivät sittemmin Suomi24-foorumin ja useiden muiden keskustelupalstojen käyttäjät. Kirjoittaja melkein lynkattiin, hänen osoitettaan jaettiin julkisesti ja monet uhkasivat jopa tappaa. Jo on aikoja eletty, kun ei voi edes provosoida rauhassa ilman että kaiken maailman juntit* innostuvat lynkkaamaan ja kierittämään Corollan öljyssä ja karvanopissa.
Uskallankohan enää koskaan sanoa mitään pahaa mistään ryhmittymästä? Hyökkäävätkö paskojen radioasemien* (Nova, KissFM, NRJ) kuuntelijat kimppuuni pimeällä kujalla ja potkivat henkihieveriin muodikkailla kengillään? Ehkäpä vielä aloitan nimettömän blogin ja lyön henkisesti turpaan kaikkia mahdollisia ihmisryhmiä. Extreme, eikö?
* Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut sanoa teitä junteiksi tai kuuntelemaanne musiikkia paskaksi. Tietenkin olette yhteiskunnan mahtavia tukipilareita ja oikeasti ihan fiksuja tyyppejä. Novakin soittaa hyvää ja ainoaa mahdollista kuunneltavaa musiikkia, joten mitäpä minä sitä turhaan morkkaan.
;) <- Lisään tekstiini hymiön ihan vain suojatakseni omaa henkikultaani. En minä muuten…
Julius July 30th, 2003
Kuuma kahvi tekee terää näillä helteillä. Mahtava tunne, kun kuuma ja vahvistava kofeiini valuu kurkkua pitkin vatsaan.
Eilen korkkasin Pedro Almodóvar -boksin, kun katsoimme — minä jo kolmatta kertaa — elokuvan “Todo sobre mi madre” (Kaikki äidistäni). Jälleen huomasin itkeväni, nauravani — rakastavani — elokuvan parissa. En ole monessakaan elokuvassa nähnyt niin luonnollisen naismaista transseksuaalia kuin edellämainitussa. Penélope Cruz on myös mainio nunnan roolissaan. Espanjasta sikiää neroutta, sillä en usko paketin muiden elokuvien (Hable con ella, Carné tremula ja Kika) olevan yhtään sen huonompia. Ensimmäistä kertaa aikoihin tein hankinnan pelkän lehdessä olleen positiivisen arvion vuoksi. Näistä on siis muuhunkin kuin omien suosikkilevyjen/-elokuvien positiivissävyisten arvioiden lukemiseen.
Elämä tasaa tilit: Nandan sisko synnytti terveen pienokaisen maailmaan. Onnea ja menestystä, sillä sitä tulet kaipaamaan tässä markkina-arvon ja humanistien maailmassa.
Nea July 30th, 2003
Viimeisiä lomapäiviä viedään. Postin toimitilojen muutettua viime keväänä jonnekin hevonkuuseen, olisi ehkä hyödyksi minulle käydä vähän katselemassa paikkoja etukäteen. Herätys onkin ensi maanantaista lähtien joka arkipäivä tuossa neljän maissa, siis silloin kun viikonloppuisin pääsisin juuri töistä.
Ennuste: liikaa kofeiinia ja yllättäviä hajoamisia.
Julius July 30th, 2003
Tänään olisi ollut mahdollisuus mennä myöhempään töihin, mutta yksinkertaisesti on vain liian kuuma nukkumiseen. Humanistina sanoisin helvetin tulleen maan pinnalle, sillä mistään ei tunnu löytyvän viileää paikkaa, kylmä suihku viilentää vain sillä samaisella hetkellä ja olo on hyvä tasan siihen asti kun sammuttaa suihkun. Ei tällaista rääkkiä voi olla, ei Suomalaista ole tarkoitettu näin kuumaan. Sää vaikuttaa myös Internettiin, sillä Soneran yhteys takkuili koko eilisen illan, ja heidän irc-serverinsä taitaa edelleenkin olla irti kaikista muista. Maailma odottaa, eikä loppua näy elokuussakaan.
Keuhkosyöpää sairastava tätini oli eilen illalla jo hyvin huonossa kunnossa, enkä vielä tiedä mitä oikein tapahtui. Ehkäpä asiat selkenevät päivän mittaan. Surullista.
Nea July 29th, 2003
Yhdyn Ilkkaan autoiluasioissa täysin rinnoin. Freudilaisen lipsauksen huomanneille jaettakoon säälipiste. Nimittäin. Minullakaan ei ole ajokorttia, eikä sellaista myöskään tule sen totaalisen turhuuden takia.
Olisi aika hienoa perustella ajamattomuutensa vaikkapa viherpiiperrys-saastehömpällä, mutta todellinen syy on tietenkin raha. Auto itsessään, bensat, vakuutus ja huollot maksavat. Muut, kuten ympäristölliset, mielenterveydelliset ja pikkulapsien turvallisuudelliset (?) syyt tulevat kätevänä lisänä. Niillä voi sitten moralisoida jos ei kehtaa kertoa oikeaa syytä esim. paikallisella country clubilla.
Okei, okei, myönnetään! Minä pelkään autoja ja autoissa olemista. Ei olisi kiva kuolla sellaisen peltimöhkäleen sisään/alle/toimesta.
Joo-o, auto on todella näppärä ja mukava liikkumisväline, ja kyllähän minä mielelläni muiden kyydissä istuskelenkin (elleivät aja liian lujaa tai jalat tuulilasilla, kiitos vaan Santeri). Jos joku tuttu on tarpeeksi autoiluihmisiä ja katsoo autoa tarvitsevansa, niin kovin mielelläni minä hyväksikäytän sumeilematta joka tilaisuuden tullen. Kivaa, jos tulevalla aviomiehelläni on auto ja kortti, hän saa sitten käydä kaupassa.
Yleensä täällä Suomessa ollessani tuen julkisia kulkuneuvoja. Niissä on haittapuolena vain se aikataulusidonnaisuus. Esim. töistä aamuyöllä päästessäni minulla ei ole mitään keinoa päästä 15km:n matkaa kotiin, koska äiti ei anna pyöräillä. Köh.
Carlislessa asun aivan keskustassa, eikä minua todellakaan haittaa se puolen tunnin joka-aamuinen kävelymatka kouluun taikka vartin tallustelu kauppoihin. Eikä se horjuva matka baarista omaan sänkyynkään ole ihan mahdoton taitettava, vaikka siltä aika usein tuntuukin. Ensi vuonna tosin hankin kulkuneuvokseni fillarin.