Nea June 28th, 2003
Siirsin itseni sitten suurempaan huoneeseen. Oikein mukavaa kun on hieman lattiatilaakin välillä. Suuremmilta onnettomuuksilta vältyttiin huonekaluja siirrellessä, mutta leikkasin sormeeni pari haavaa kun katkoin tuorekelmua tortillatäytteiden jämien suojaksi.
Carlislessa paistaa aurinko ja talossa soi Giant Robot. Lähdenkin tästä nauttimaan Sten minulle jättämiä oluita ja sitten suuntaamme baariin. Hyvää illanjatkoa.
Santeri June 28th, 2003
Eilen oli muuttopäivä: Jarkko lähti ja Pekka tuli. Kämpän ollessa miltei tyhjä tavaroista siivosimme ns. kunnolla ja täällä on melkeinpä siistiä nyt. Adecco ei ole tarjonnut kahteen viikkoon töitä, joten olen taas ratkiriemukkaassa työnhaussa. Maanantaina aloitan taas soittamalla muutamaan varastoon, työkkärissä on keskiviikkona aika, vaikka siitä ei mitään hyötyä olekaan. En ole tähän mennessä kuullut kenestäkään joka olisi oikeasti saanut töitä työvoimatoimiston kautta. Itse se on ristinsä kannettava.
Pidän Ruisrockissa lomapäivän raittiudesta, joku roti se pitää elämässäkin olla.
Julius June 27th, 2003
Televisiosta tuli ohjelma nimeltä Unelmien poikamies. Todellisen viihteen tunnistaa siitä, että olo on lähinnä vittuuntunut ja hämmästynyt. Tämä pätee siis nykyajan “todelliseen viihteeseen”. Kansikuvamies asuu kartanossa tyhjäpäisten blondien keskellä, ja valitsee heistä itselleen kumppanin pudottamalla huonoja vaihtoehtoja pois yksitellen. Paras juttu kilpailussa on, että mies voi lääppiä naisia mielensä mukaan saamatta kirpeää iskua poskelleen. Olo on lähinnä hämmentynyt: paljonko noille maksetaan ohjelmassa esiintymisestä, vai kiinnostaako julkisuus todellakin niin paljon?
Unelmien poikamies ei ole mitään verrattuna perjantai-iltojen suosikkiin, Tammerkosken sillalla -lauluohjelmaan. Kallista lähetysaikaa tuhlataan kuvaamalla yhteislaulua harrastavia ihmisiä Suomen suvessa. Siis voi herranen aika. Tämä tuo mieleeni kerrat, jolloin matkustelin enemmän isoäitini kanssa. Mukana oli usein paljon muita eläkeläisiä, joten vastaavia laulutilaisuuksia tuli koettua usein. En voi kiistää, etteikö minulla olisi ollut kivaa matkustellessa eri puolella Suomea, mutta siitä olen varma, että en todellakaan halua nähdä kammottavia yhteislaulutilaisuuksia televisiosta, tai muuten kokea niitä. En edes humalassa, vaikka juhannuksena lauloimmekin innolla mukana.
Brittisarja Fry & Laurie oli positiivinen yllätys. Lähes Monty Pythonin kekseliäsyyttä tavoittelevat, anarkistisen absurdit tilanteet olivat hauskinta sketsiviihdettä televisiosta sitten… Monty Pythonin. Herrat ovat erinomaisia luonnenäyttelijöitä, täytyy myöntää.
/me & Greed — ahneus.
Julius June 26th, 2003
Ylen Pyhät ja pahat -syntitesti (via. Jukka Zitting). Hyveisiini kuuluu muka kohtuullisuus, vaikka kulutan mielestäni suhteettomasti rahaa vaikka mihin ja vähän muuhunkin. Muuten lista pitää melko hyvin paikkaansa.
Hyveitä:
Kohtuullisuus
Suhteellisuuden taju
Urhoollisuus
Syntejä:
Murehtiminen
Vihamielisyys
Ylpeys
Julius June 26th, 2003
Digitv tekee edelleen tuloaan. Ihan kiva, kunhan minulle annetaan yksikin syy hankkia kotiini digitaalisten lähetysten vastaanottamisen mahdollistava digiboksi. Tällä hetkellä tarjolla on lähinnä peruskanavat digitaalisina, uutiskanava, urheilukanava ja ainoana kiinnostavana SubTV, joka sekin näkyy vain osan ajasta. Lisäkanavien lisäksi markkinointikikkana on ollut lähinnä hyvä kuvanlaatu, joka pitää satunnaisen pikselöitymisen unohtaen paikkansa. Siihen loppuivatkin hyvät puolet. Vielä tälläkään hetkellä ei läheskään jokainen digitaalisesti lähetetty ohjelma tule laajakuvaformaatissa, vaan 4:3-kuvakokoa tuetaan edelleen. Jos saisin kaiken ohjelman tarkalla digitaalisella kuvanlaadulla ja vähintään 16:9-kuvakoossa — mielellään anamorfisena säilyttäen tekstityksen kuva-alueella —, hankkisin digiboksin varmasti jo seuraavasta palkasta. Nyt tuo tuntuu olevan vain yksi nykyajan ärsyttävyyksistä, jota halutaan läpi väkipakolla. Ei kiitos.
Ja ulkomaalaisetko muka työtävieroksuvia ja ilkeitä? Korsossa Metro-lehteä jakava ulkomaalaissyntyinen mies on joka-aamuinen piristys, varsinkin kun hänen iloinen “huomenta”-tervehdyksensä kaikuu hätääntyneiden suomalaismatkustajien ilmeettömiltä kasvoilta kaukaisuuteen.
Nea June 26th, 2003
Eilen oli mediahemmojen palkintogaala. Mykkäfilmi jossa minut vasaramurhattiin, sai kolme palkintoa: paras filmi, paras ohjaus, paras kuvaus. Olin erittäin iloinen filmiryhmän puolesta, ja ehkä jopa hieman ylpeä siitä, että itse esiinnyin voittajafilmissä. Valitettavasti vastanäyttelijäni on tällä hetkellä jossain ihme Amerikassa, ja missasi Suuren Hetkemme.
En vatsani takia uskaltanut juoda mitään alkoholipitoista, mutta jo reilusti ennen puoltayötä alkoi tuntua koliikintapaista kipua. Lähdin suosiolla kotiin ja olin hajota matkalla, niin kova oli kipu. Oksentamaan en sentään ruvennut vaikka mieli tekikin, vaan menin suoraan lepäämään.
Nyt Newcastleen lentolippua ja kaveria hakemaan. Ihana sää, pärjännen ilman sukkia.
Santeri June 26th, 2003
Viime yönä heräsin ensimmäistä kertaa naapureiden mekastukseen. Arvioisin kolmen n. 30-vuotiaan humalaisen miehen saaneen riidan aikaiseksi huoneessa, joka sijaitsee suoraan oman huoneeni yläpuolella. Yksi miehistä poistui ovet paukkuen ensimmäisen puolen tunnin päästä, kaksi jäljelle jäänyttä jatkoivat mekastamistaan vielä tovin verran. Soittivat jotain rokkia aika kovaa, sanoista ei ihan saanut selvää. Kerrostaloasumisen haittapuolia.
Nea June 25th, 2003
Ihan omaksi huvikseni näin puolenyön tylsyydessä (kun nyt jo sisällä pysyvän ruuan antama energia pitää minua hereillä) tein tällaisen.
Spatial Thinkers:
Tend to think in pictures, and can develop good mental models of the physical world.
Think well in three dimensions
Have a flair for working with objects
Other Spatial Thinkers include
Pablo Picasso, Michelangelo, Isambard Kingdom Brunel
Careers which suit Spatial Thinkers include
Mechanic, Photographer, Artist, Architect, Engineer, Builder, Set designer
Ja hopsheijaa, siellähän se minun tuleva ammattini onkin listattuna. Mutta että insinöörikin. Noh, onhan se suvussa. Insinööriys.
Hyvänä kakkosena oli Musikaalinen ajattelutapa, kolmantena yllätyksekseni Naturalistinen, vaikka oletin kielellistä.
Kaikki tulokset
Santeri June 24th, 2003
Tänään sain tehtyä muutaman tarpeellisen asian: kävin täyttämässä uuden vuokrasopimuksen - enää puuttu uuden kämppiksen nimikirjoitus, hain vihdoin yo-kuvien vedokset - ne aiheuttivat kavereissani naurunpurskahduksia, järjestin muuttoasiat viikonlopulle sekä hain isovanhempani laivarannasta - sain korin olutta siitä hyvästä.
Taloyhtiön muut asukkaat katsoivat kummeksuen, kun taapersin kaljakorin ja virttyneen stetsonin kanssa kotiin. Naapuriasunnon viisaat vanhemmat ovat kieltäneet lapsiaan olemasta missään tekemisissä kanssani. Nyt keittiön ikkunalaudalla ei ole meluavaa kakaralaumaa jatkuvasti.
Pidin raittiuspäätöksestäni kiinni juhannuksena, huomenna tulee kaksi viikkoa raivoraittiutta täyteen. Lupasin tosin itselleni, että raittius saa olla omassa arvossaan Ruisrockin ajan, vaikka en olisi töitä saanutkaan. Rockfestivaali, jossa ei pääse festarialueelta välillä pois olisi liikaa selvinpäin.
Nea June 24th, 2003
Soitin lentolippua ja alkoi ahdistaa. Täti toisessa päässä ei ensinnäkään ymmärtänyt nimeäni sitten millään, eikä oikein ottanut tajutakseen, että minulla ei ole luottokorttia, ja siksi haluan hakea ja maksaa lippuni torstaina. Hän rupesi siinä sitten kyselemään niitä tietoja, jotka normaalisti annan vasta lippua hakiessani, ja totesi siinä samalla, että lippu pitäisi maksaa tänään. Sama täti oli niin vikkelä, että kerkesi tulostaakin minulle sen lipun, joten nyt en tiedä ehtiikö lentoyhtiö peruuttaa sen ennen kun ehdin sitä maksamaan. No, täti saa kuulla kunniansa jos näin käy, olen tässä olotilassa melkein yhtä kärsivällinen kuin torakka joessa.
En ole aivan varma osaavatko torakat uida. Siinä tapauksessa että osaavat, on tuo edellinen kielikuva hieman harhaanjohtava. Olettaisin kuitenkin, että torakoiden vedensietokyky on jossain määrin rajallinen. Korjatkaa jos olen väärässä.