Tähti
Nea May 28th, 2003
Pääsin sanomasta taikasanoja #progeyöllä taannoin, kun kerroin viisaudenhampaideni hyvästä kunnosta. Ei niitä leikata tarvitse, mahtuvat ihan nätisti ja ovat suorassa, mutta tuo ?#%(/#@${£!”%/#? ien tulehtuu koko ajan ja on niin ?%#”%?£$@ kipeä että en saa suuta kunnolla auki. Kurkkukipu on poissa, tilalla koko vasemman kasvonpuoliskon jomotus. Kouluun on aika turha mennä kärsimään, joudun siis tekemään loput työt kotosalla.
Eilen oli hauskaa, kun pääsin makoilemaan kylpyammeeseen vaatteet päällä. Ja varsinkin kun mediaopiskelijatuttavani nosti minut sieltä ja suuteli. Kyseinen kohtaus on kuulemma koko filmin tärkein, siksi se piti ottaa uusiksi viisi kertaa. Ole siinä sitten “vähintään tajuton ellet kuollut” kun toinen riepottelee ja kaksi kuvaajaa hihittävät hysteerisenä vieressä. Totesimme kuvauksen ja materiaalin katsomisen jälkeen, että vastanäyttelijäni ei kannata kertoa tyttöystävälleen mistä on angiinan saanut.
Stephen tuli eilen Walesista kotiin ja kysyi haluaisinko olla eräässä mykkäfilmissä. Eh, no mikä ettei, kun tässä kerran on vauhtiin päästy.
Tie tähteyteen on reunustettu tikareilla ja märillä vaatteilla. :)
Ja sopivasti mahtuvilla, poistamattomilla viisaudenhampailla.