Donitsit for dummies

Nea April 29th, 2003

Luulin saamieni lääkkeiden kaatavan minut kuin myrkkynuoli sammakon vai miten se menikään, mutta tässä sitä kökötetään valveilla. Päätin siis kokeilla kuinka minulta onnistuu donitsien teko. Varsinkin se uppopaistaminen pelotti, mutta näinhän se sujui:

1,5dl maitoa
1/2tl suolaa
1/2dl sokeria
1/2tl kardemummaa
2,5tl kuivahiivaa
4dl vehnäjauhoja
2rkl sulatettua margariinia

Laita maito mikroon lämpiämään tai mikron puutteessa lämmitä hetki kattilassa. Kuivahiiva vaatii “herätyslämmön”, joka tuntuu hieman kädenlämpöistä lämpimämmältä. Voi sen sormen tökätä sinne maitoon, ei siihen kuole.

Sekoita kuivahiiva ja pari ruokalusikallista jauhoja keskenään. Sekoita lämpöiseen maitoon sokeri, suola, kardemumma, sekä edellä mainittu jauhohiivaseos. Sulata margariini ja jätä jäähtymään. Vaivaa loput jauhot takinaan, taas pitää ottaa se käsi käyttöön. Kun taikina on suunnilleen tasaista, lisää jäähtynyt margariini (liian kuuma tappaa hiivan). Peitä kulho ja laita lämpimään paikkaan. Niksi-Nea antaa vinkin, että laske tiskialtaaseen muutaman sentin kerros tosilämmintä vettä ja laita kulho sinne. Anna nousta. Sopivasti nousseen taikinan tunnistaa sormella tökkäämällä, eli kun sormenjälki ei jää montuksi, on taikina valmista.

Ota taikina pois kulhosta, ja nujerra se pöydällä takaisin littanaksi. Leivo taikinasta tanko, ja leikkaa se kahteentoista osaan. Pyörittele paloista palloja ja laita ne taasen liinan alle kohoamaan. Niistä kyllä huomaa milloin ne ovat kohonneita, ovat näet kaksi kertaa entisen kokoisia. Tökkää sormi jokaisen pullan keskeltä läpi, ja suurenna näin syntynyttä reikää pyörittämällä tulevaa donitsia etusormesi ympärillä (myös oivaa viihdykettä). Anna leivonnaisten olla taas hetken, ja laita puolisen litraa öljyä kuumenemaan. Kannattaa olla teräskattila, jonka pohjalle 2-3cm kerros sitä öljyä.

Öljy pitäisi lukemieni ohjeiden mukaan olla 180-asteista. Käsi ylös kenellä on moinen lämpömittari! Öljyn lämpötilan voi testata palalla paahtoleipää. Kun se ruskettuu nopsasti nätiksi, on öljy tarpeeksi kuumaa. Ei pidä pelästyä vaikka öljy alkaa tiristä ja kuplia, sinne vaan donitsit lillumaan. Kurki paistinlastan kanssa donitsin alle, ja kun se on donitsinruskea (kaikki ovat nähneet donitseja kumminkin), käännä ja anna paistua saman väriseksi toiseltakin puolelta. Laita paistetut donitsit hetkeksi leivinpaperille, kiepauta sokerissa ja aaaah.

Tarjoillaan mieluiten vappuna siman kera.

One Response to “Donitsit for dummies”

  1. MrBungleon 29 Apr 2003 at 10:43

    juu, maitoon voi tökätä sormen, ei siihen kuole, mutta kuoleeko maito. Eli kannattaa varmaan pestä kädet hyvin…no niinhän sitä aina kun kokkaillaan.