Julius March 31st, 2003
Työpäivä kuluu nopeasti, jos on jatkuvasti työtä tehtävänä. Ilokseni keskusradion taajuus on siirretty Novalta Ylen Aikaiseen, joka tosin ei kauheasti eroa ensimmäisestä. Minulle ei merkitse pätkääkään sellaiset artistit kuten Laura Pausini. Joka helvetin aikakausilehden sivuilla vierailleen artistin musiikki on täysin yhdentekevää. Miksi juuri Italiasta sikiää näitä megalomaaniseen radiosoittoon pääseviä, tyhjänpäiväisiä popinrenkuttajia? Tasottavana tekijänä Radio Helsingin Ruuhka-ohjelma on tosin perin tehokas, ja siinä on tänään odotettavissa — muun mielenkiintoisen musiikin lisäksi — myös Godspeed You Black Emperoria.
Yliäänikoneen tavoin ympärilläni liehuva tuuli tahditti (toista) matkaani apteekkiin. Luultavasti vanhasta Neuvostoliitosta menettelytapansa opetellut työntekijä tivasi minulta tarkasti, miksi haen uusia insuliinejä, vaikka edellisestä kerrasta on alle kolme kuukautta. Kiire pakotti minut vastaamaan virkailijan kysymyksiin nopeasti ja tylysti; istuin apteekissa silti täysin ylimääräisiä minuutteja. Jos byrokratiaa esiintyy Espanjassakin, seuraa Suomi isoveljiään tiukasti perässä. Kaikesta tuohtuneena pahoittelen vihamielistä käyttäytymistäni lähijunassa. Ette te kanssamatkustajat sitä tainneet huomata; tehän olette sellaisia jatkuvasti.
Nea March 31st, 2003
Hurjaa hevimetallimättöä (Symphony X) kuunnellessa on kiva viettää aurinkoista ja lämmintä kevätpäivää sisällä miettien mitä on unohtanut pakata. Huomenna pitäisi olla viiden aikaan pirteänä. Nytpä pakkaan koneeni ja alan valmistautua henkisesti lähtöön. Eli käyn nukkumaan. Paluu interveppiin tapahtunee keskiviikkona.
Santeri on luvannut noutaa minut kentältä. Jaiks. Arvelen virhettä.
Julius March 30th, 2003
Hätäinen reissu Tikkurilan päivystävään apteekkiin: pitkävaikutteinen insuliini on melkein loppu. Diabeetikkona olen tottunut säätämään ja viilaamaan aikataulujani insuliinien takia, mutta tällä kertaa lääkkeiden takia reissaaminen oli entistäkin ärsyttävämpää. Saatoin Nandan bussille, jolloin minulla jäi vielä puoli tuntia aikaa apteekin sulkeutumiseen. Jonotettuani apteekissa tovin sain kuulla, että käyttämiäni insuliinivalmisteita tulee vasta huomenna — säästeliäisyys kunniaan. Parasta oli, että myöhästyin samalla paluujunasta ja jouduin odottamaan seuraavaa melkein puoli tuntia.
Tämä “hiustenleikkuutilitys” johtunee luultavasti aiemmin iltapäivällä alkaneesta työahdistuksesta. Ensimmäinen päivä on pahin; joudun sopeutumaan työrytmiin pitkästä aikaa. Paikka on tuttu, työ on tuttua ja rutiinit melko tuttuja. Silti tunnen melkoista jännitystä huomisesta — osaankohan varmasti, löydänköhän perille ja ärsyynnynkö heti Radio Novaan. Työpaineita on hyvä purkaa Nethackiin.
Santeri March 30th, 2003
No nyt on muutto suurinpiirtein takanapäin. Eilen illalla saatiin muuttoauto käyttöön ja sohvat sun muut siirtyivät vauhdilla. Tänään meillä tosin oli vasta kuski ajamaan kuorma-autoa, mutta älkää kertoko poliiseille. ;)
Keksin melkoisen ihanan elämänviisaudenkin: Monimutkaiset sohvat ovat perseestä. Uskokaa tai älkää.
Sekin pitänee sanoa, etten muutamaan päivään pahemmin kirjoittele, koska uudessa asunnossa ei ole vielä internettiä, niin ja kolumbuksen sähköpostiosoitteeni saa unohtaa. Käyttäkää tuota @kobaia.nettiä mielummin.
Nea March 30th, 2003
Pakkasin laukkuun kolme jättiläispääsiäismunaa ja piilotin litran vodkapullon villasukkaan (moi Santeri). Käsimatkatavarat painavat enemmän kuin ruumaan menevä laukku, läppäri ja kamerat varmaan katkaisevat selkäraukkani. Vielä on tehtävänä muutama käytännön asia ennen lähtöä, toivottavasti muistan kaiken.
Mikäköhän matkustamisessa on, kun se saa aina niin kovin hyvälle tuulelle. Varsinkin kun matkustaa yksin. Onnistunkohan näyttämään niin julmalta, ettei kukaan lörppö vierustoveri ala häiritsemään. Anteeksi vaan kaikki jotka tykkäävät jutella tuntemattomien kanssa lentomatkoilla. Minä en pidä siitä.
Kobaïan perinteistä poiketen en ilmoita missä ja milloin jaan nimikirjoituksia. Herra ties mitä hirviöitä saan kimppuuni jos moista paljastan.
Huomenna ostan pöytälampun.
Julius March 30th, 2003
Huomenna alkava työ väsyttää jo valmiiksi. Herätys kello 5:30, työpaikalla kello 7:00, töitä ainakin ensi elokuuhun. Tosin kahden viikon välein tilille napsahtava rahasumma pitää mielen ja ruumiin tyytyväisenä. Jos satutte näkemään minua Tikkurila Coatingsin Nova-tehtaan käytävillä, nykäiskää hihasta saadaksenne nimmarin.
Sain eilen NetBSD-koneeni toimimaan. Tällä hetkellä edessäni on kaksi näyttöä: toisessa normaali työpöytäni ja toisessa jatkuvasti käynnissä oleva nethack-peli. Vielä kun saisin koneen verkkoon, niin saisin irssi-asiakkaan auki. Vanhojen koneiden hyviä puolia on tuulettimien vähyys; kone ei pidä lähes ollenkaan meteliä. NetBSD asentui nätisti tuollaiseen hieman vanhempaan rautaan. Myöhemmin näen, onko koneesta serverikäyttöön.
Niin, ja kääntäkää kellonne kesäaikaan RUOJAT!
Santeri March 29th, 2003
Eilinen meni vähän plörinäksi. Aamulla oli englannin yo, joka meni kait hyvin. Helpolta se ainakin tuntui. Muutolta taas leikattiin siivet hyvin nopeasti, muuttoauto ei ollutkaan saatavilla. Ei auttanut niin mikään, mistään ei saanut pakettiautoa tai vastaavaa lainaan. Eilisen saldoksi jäi yksi kaappi, stereot, levyt ja sarjakuvat. Henkilöautokamat siis.
Loppuillasta muuttoväki humaltui ja minä totesin rahatilanteeni olevan jokseenkin olematon. Ensimmäiset kännäykset uudessa kodissa ja minä olin selvinpäin, ei hyvin ala. Toivottavasti tänään saisi nuo isommat vekottimet muutettua…
Nea March 28th, 2003
Tänään alkoi viimeinen viikonloppuni täällä Englannissa ennen pitkää lomaa. Sehän tarkoittaa tietenkin viunaa hyvässä seurassa. Olen tehnyt aivan älyttömästi kouluhommia viime aikoina, ja kun nyt viimein sain kaiken tehtyä, olen todellakin loman ja irroittelun tarpeessa. Pakko myöntää, että tulee ikävä Englantia, varsinkin kaikkia kavereita ja hulluja tempauksia. Onneksi Suomessa on ihania ihmisiä joiden kanssa viettää laatuaikaa.
Ja Suomeen tullessa tietenkin lisää viunaa, mutta myös saunaa, ruisleipää, Fazerin suklaata ja kissan möyhennystä. Ja Santerille on tupaantuliaisia. Hähähä.
Julius March 27th, 2003
Pääsin tänään pitkästä aikaa yhden suosikkisarjani, Twin Peaksin kimpuun. Nanda oli saanut koko ykköskauden sisältävän dvd-paketin lainaan, ja mikäpä tuolle paketille olisikaan parempi kohtalo kuin sen katsominen. Twin Peaks on Lynchin tuotannon — jättäen sarjan muut ohjaajat täysin huomiotta — ainoita paloja, joita voi katsoa melkein milloin vain, millaisessa mielentilassa tahansa. Alkumusiikin lempeä sävy ja kylmiä väreitä aiheuttavat sirkkelit muistuttivat mieleeni heti, miksi rakastin sarjaa jo sen tullessa televisiosta. Lynch — muiden kirjoittajien ohella — oli kummallisen kiltti luodessaan sarjasta edes hieman selkeämmän; väheksymättä yhtään hänen mainioita elokuviaan.
Emme ehtineet tutustua laatikkoon ihan niin intensiivisesti tänään, mutta yleisvaikutelma oli hyvä. Tyypillisen tyylikäs kansio sisälsi sarjan seitsemän osaa, sekä pilottijakson. Valikot olivat hitaanpuoleiset, tarjoten vastineeksi graafista loistoa. Kotivideomaisella taustalla tanssivat Laura Palmer ja Donna Hayward luovat sarjalle tyypillisen ahdistavan kauniin ja synkän tunnelman. Hitaasti vettä pitkin lipuva ruumis kauniin Laura Palmer -teeman soidessa taustalla kuvannee Twin Peaksin olemusta melko hyvin. Suosittelen paketin hankkimista kaikille faneille, sekä ehdottomasti niille, jotka eivät siihen koskaan ole tutustuneet.
Nea March 27th, 2003
Eilen olin vähällä blogittaa, kun nettiveppimme sanoi itsensä irti. Koko postaus hävisi bittiavaruuteen.
Piti sanomani, että olin viimein siellä uima-altaassa. Harvoinpa sitä vedenpelkoaan vastaan taistelee valokuvaajan vedenalaisena assistenttina. Oli mukavaa huomata, että vesi oli lämmintä ja syvin kohta altaassa vain 2 metriä. Pysyttelin Åsan (malli) kanssa matalassa päässä, olisi ollut aika ikävää jos hän olisi hukkunut painavan samettipukunsa takia. Ja vielä ikävämpää jos hänen turvaköytensä olisi saanut paniikkikohtauksen. Altaassa ei ollut ketään muita, olisipa siellä aina niin hiljaista niin en muuta kuin lilluisi lämpimässä vedessä päivät pitkät.
Tiistai-iltana joukko zombeja valloitti erään puiston Carlislen keskustassa. Tällä kertaa en päässyt nauttimaan assistenttina olostani niin paljon kuin altaassa, mutta hillittömän hauska kuvaussessio oli. Ystäväni Robin pisti mallirassukkansa kokemaan kovia paksun meikki-, jauho- ja tekoverikerroksen kanssa. Minut hän pisti kokemaan kovia juoksuttamalla ympäriinsä. Kuvauksen jälkeen Robinin keittiössä teetä koko joukolle keittäessäni sain kuulla, että “Jokaisella pitäisi olla oma Nea”. Niin, minäkin voisin haluta oman Nean.
Tulikin mieleeni, että tarvitsen Suomessa ollessani tyttömallin joka viitsii olla seurassani hyvin vähissä vaatteissa. Vapaaehtoisia?