Raiteiden asettelua

Santeri February 26th, 2003

Olen käynyt vilkaisemassa tulevaa asuntoani ulkopuolelta. Varsin hyvällä paikalla oli, kauppa noin 300m päässä eikä juna-asemallekkaan ole edes kilometriä. Toista se on kuin täällä, lähin bussipysäkki on puolentoista kilometrin päässä. Itse rakennuksille on suoritettu remontteja ahkerasti viime vuosina. Seinät on uusittu ulko- ja sisäpuolelta, talot näyttivät suorastaan uusilta. Parveke oli suuri, sinne mahtuu hyvin vaikka ruokapöytä jos kesällä on säitä.

Tiettyä haikeutta on ilmassa. Kukaan perheenjäsenistä ei oikein jaksa pitää taloa yllä. Tiskit lojuvat pidempään kuin ennen, postia ei jakseta kantaa sisään läheskään päivittäin, kukaan ei tee enää koko perheelle ruokaa, isä on harvemmin kotona yötä…

Puheenaiheet vanhempien kanssa liittyvät lähinnä elämiskustannuksiin sekä erilaisiin kodin tarvikkeisiin. Puoli sukua on ilmoittanut, että heiltä saa tämän ja tämän jos on tarvetta. Näillä näkymin minun ei itse tarvitse hankkia kuin vedenkeitin ja mikroaaltouuni. Tämä avioero ja perheen ‘hajoaminen’ tapahtuu kyllä oudon rauhallisissa merkeissä. Edes pikkusiskoni ei enää ole moksiskaan asian tiimoilta. Yksin ollessa vähän ahistaa tosin. Mutta niinhän se tulevaisuus aina.

Comments are closed.