Archive for December, 2002

Vad ska jag göra…

Santeri December 31st, 2002

Uusivuosi… Äääh… Mahdollisesti yhtä ärsyttävä juhla kuin joulukin. Juopottelemaan en pääse, huomenna pitää lähteä risteilylle heti aamusta (hyvä äiti) eikä ole rahaa paskan vertaa. Päätin siis olla juoppokuskina ja käydä kääntymässä kaikissa juhlissa, joihin minut on kutsuttu. Suutun jos nakkeja ja perunasalaattia ei ole säästetty minulle. :)

Matte kudasai

Julius December 30th, 2002

Tennispalatsi melkein paisui ihmisistä. Jonotin lippuja 20 minuuttia, onneksi olin varannut paikkani jo aamulla. Suurin osa meni katsomaan Kahta tornia, mutta iloiseksi yllätyksekseni myös Sen to Chihiro no Kamikakushi täytti Tennispalatsi 14:n ääriään myöten. Jospa näkisimme tulevaisuudessa lisää Studio Ghiblin tuotoksia. Toivossa on hyvä elää.

Henkien kätkemä on muuten tämän vuoden paras elokuva. Jopa toisella katselukerralla elokuva liikutti minua hyvin vahvasti. Kun eläytyy ja syventyy johonkin näin hienoon tarinaan, on jälkeenpäin hyvin puhdas ja kevyt olo. Chihiron ja Hakun kaunis rakkaus on jotain niin vilpitöntä, että en ole nähnyt vastaavaa monessakaan muussa elokuvassa. Usein tällaisiin animaatioihin tehdyt, joskus myös pakkopullamaiset rakkaustarinat on onnistuttu pilaamaan yliäitelyydellä. Tällaiseen vilpittömyyteen ja kaikesta huolimatta myös uskottavaan tarinaan törmää harvoin.

Käykää hyvät ihmiset katsomassa elokuva, vielä kun se on isolta kankaalta mahdollista nähdä.

Elokuvat taistelun kohteena

Julius December 30th, 2002

Yllätyksekseni Taru sormusten herrasta tämänpäiväiset näytökset oli myyty loppuun jo eilen, joten saan näköjään jättää sen katsomisen ensi vuoteen. Harmi, että vapaaliput olivat Tennispalatsiin, sillä Kinopalatsi on yleensäkin parempi vaihtoehto näistä isoista teattereista. Jos omistaisin joskus rahaa, voisin käydä juuri siinä teatterissa missä itse haluan.

Varasin sitten paikat Henkien kätkemään, jonka menen katsomaan jo toiseen kertaan. Elokuva ei ansaitse yhtään vähempää, onhan se luultavasti paras tänä vuonna Suomessa esitetty elokuva. Pitäisi etsiä kyseisen elokuvan mainosjuliste käsiini jostain. Jospa niitä saisi pummattua teatterista, tai jokin liike niitä myisi kohtuulliseen hintaan.

Anteeksi

Nea December 29th, 2002

Toisesta päästä lähti netti, kotikotikone menee huomenna lääkäriin. En tiedä koska seuraavaksi pääsen kirjoittamaan tänne, toivottavasti vielä ennen paluumatkaani enkunmaalle. Kaikille Kobaïan uskollisille lukijoille hyvää uutta vuotta minunkin puolestani. Uudenvuodenlupaukseni on ruveta kirjastonhoitajaksi. Lisäksi lupaan saada hyviä ideoita ja toteuttaa niitä.

Helikopterin varjo

Julius December 29th, 2002

Koneeni virtalähteen tuuletin pitää todella ärsyttävää surinaa. Siitä on luultavasti laakerit kuluneet. Uuden virtalähteen ostaminen tulee aivan liian kalliiksi, joten minun kai pitää vaihtaa sisällä oleva laitetuuletin itse. Kyseisestä operaatiosta olen kuullut varoituksia, sillä virtalähdettä avatessa on aina sähköiskun vaara. En myöskään tiedä, millaisella liitännällä tuuletin on kiinnitetty. Jää nähtäväksi, miten paljon operaatio minulle lopulta maksaakaan.

That is a fact of life (mitenkään asiaan liittymättä).

Summing my self away

Santeri December 29th, 2002

Näin vuoden lopulla on tapana pohtia kulunutta vuotta… Viime vuonna en viettänyt yhtäkään viikonloppua ilman kuningas alkoholin seuraa, tänä vuonna olen pitänyt useammankin. Tammi- ja helmikuut olin juopottelulakossa ja 11.11 suoritetun ajoluvan takia olen lähinnä ollut juoppokuskina.

Suuttunut olen tänä vuonna kahdesti - en pidä itsestäni väkivaltaisena. Ensimmäisen kerta tapahtui kesällä mökkireissulla, retuutin kaveriani niskasta pitkin tonttia ja toisen kerran täällä omassa kodissani. Molempia kertoja olen katunut ja pyytänyt anteeksi. En tosin ole varma olenko antanut vielä itselleni anteeksi…

Musiikkimakuni on muuttunut entistä oudommaksi - vuosi sitten olisin todennäköisesti pitänyt King Crimsonin ProjeKcteja täysin käsittämättömänä mekkalana, mutta nyt ne kuuluvat miltei päivittäiseen musiikkiantiini. Olen löytänyt monia uusia ja kummallisia orkestereita, jopa käynyt katsomassa niitä elävänä entistä useammin.

Uutena asiana elämääni on mönkinyt bloggaaminen. Julius pyysi minua syyskuussa authoriksi kobaiaan, enkä ole myöntymistäni katunut. Mukavaa puuhaa tämä on. Bloggaamisen ykis perusasioistahan on muiden blogien seuraaminen. Olen jo pidemmän aikaa seurannut Comradlogia, mutta oman kirjoittamisen seurauksena olen ryhtynyt syystä tai toisesta seuraamaan noin kymmenkuntaa blogia. Ehdoton suosikkini on Mammanpojan päiväkirja, fiktiivinen päiväkirja on aivan loistava idea, jos en olisi patalaiska, voisin hyvinkin väsätä oman.

Vuosi sitten uudenvuodenlupaukseni kuului seuraaavasti: “En ryyppää ennen maaliskuuta.” Nyt voisin vaikka luvata bloggaavani säännöllisemmin ja paremmalla tasolla. Sekin voisi auttaa, että lukisin kirjoittamani tekstin ennen julkaisua kerran läpi. :)

Joulu ja uusivuosi ovat petollista aikaa, tekee mieli parantaa tapojaan ja tehdä lupauksia, joita ei voi pitää. Angst-angst.

Sour times

Julius December 28th, 2002

f60179namjk.jpg
Radiossa on huudatettu viimepäivät tämän vuoden parhaita levyjä. Jo Rumban vuosiäänestyksestä mainitsin, että on hyvin vaikea muistaa tänä vuonna julkaistuja levyjä. Massive Attack, Portishead, King Crimson, Jimi Tenor, Van Der Graaf Generator, Kate Bush ja Peter Gabriel ovat kaikki olleet ahkerassa kuuntelussa, mutta montaa juuri tänä vuonna julkaistua levyä en muista kuunnelleeni. Suurina hitteinä tältä vuodelta jää muistoihin ainakin Las Ketchupin moniä ärsyttänyt rallatus, samoin kuin Popstars-ohjelmasta julkisuuteen pompannut Gimmel. Vanhoista konkareista Kuusumun Profeetta julkaisi tänä vuonna upean albuminsa Jatkuvasti maailmaa pelastamaan kyllästynyt supersankari, samoin kuin sisaryhtye Circle hieman keskinkertaisemman Sunrisen.
radiohelsinki.png
Radio Helsinki kiinnittyi elämääni täyspäiväisesti tänä vuonna. Vuosi 2002 oli ensimmäinen, jolloin poistin (kuolevaa Mafiaa lukuunottamatta) kaikki muut radioasemat pikavalinnoistani. Asema on viimein saavuttanut vankan aseman musiikista kiinnostuneiden ihmisten parissa, sekä heidän oma formaattinsa alkaa viimein hahmottua. Toivon, että ensi vuonna heidän musiikkitarjontansa laajenisi entisestään, sekä heillä olisi varaa useampiin ohjelmiin.

Vuosi 2003 tuo heti alkuvuodesta kaksi levyä, joita olen odottanut erittäin pitkään. Massive Attackin The 100th Window on ollut kuuntelussa jo hetken (promo), eikä se aivan täyttänyt odotuksiani. Ehkä olen tottunut odottamaan yhtyeeltä liikaa. Minun täytyy tosin kuunnella levy vielä muutaman kerran, ennen kuin annan lopullisen tuomion. King Crimsonin The Power to Believe tulee olemaan mielenkiintoisempi, sillä ainakin muutamien live-äänitteiden perusteella uudet kappaleet rokkaavat todella mukavasti. Vaikka Happy With What You Have to be Happy With ei ollutkaan mitenkään erikoinen, ovat Dangerous Curves, Level 5 ja Eyes Wide Open hyvin lupaavia. Toivon ja uskon, että The Power to Believe tulee olemaan yksi alkuvuoden parhaista albumeista.

Tänä vuonna ostin ensimmäisen konsolini sitten kasibittisen Nintendon. Saman valmistajan Gamecube on tarjonnut monia erinomaisia pelielämyksiä, varsinkin moninpelien puolella. Jos ensi vuonna rahaa kuluu levyihin, kuluu sitä myös peleihin, sillä keväällä Nintendo julkaisee Euroopassa murskaavan hyvät arviot saaneet pelit Zelda: The Wind Waker ja Metroid Prime. Jälkijunassa saapuu myös peli nimeltä Animal Crossing, josta kirjoitin jo aiemmin. Turha sanoa, etteikö tämäkään peli olisi hyllyssäni samana päivänä, kun se julkaistaan.
dae_up3.gif
Viimeiset vuodet olen käyttänyt lähes pelkästään *nix-käyttöjärjestelmiä. Koulun puolesta tutustuin myös FreeBSD:n, joka vaikutti minuun varsinkin ports-systeemillään. Ensi vuonna suunnittelen Macin ostoa, jolloin pääsen viimein tutustumaan kehuttuun ja ylistettyyn Mac OS X:n. Eihän Ellen Feiss voi olla väärässä, eihän?-)

Hyvää uutta vuotta Kobaïan lukijoille jo näin alustavasti. Blogi tulee olemaan pystyssä tällaisena ainakin ensi heinäkuuhun asti, jolloin sopimus Neutechin kanssa päättyy. Näillä näkymin en ole lopettamassa julkista kirjoittamista, mutta miten ja missä, se jää nähtäväksi.

Se oli viu-hah-dus…

Santeri December 28th, 2002

Tunnetteko termin IKä? Se tarkoittaa Idiootti Känniä - pyhää tilaa suorastaan. Sadhulla pidettiin juhlia, juotiin noin korillinen olusta per lärvi, viuhahdettiin, avattiin pizzakuskille ovi alasti, saatiin saunaslaageja, kuunneltiin Fiesta ja rähistiin keskenämme. Juoksin kolme kertaa talon ympäri alasti, eikä edes saunavilvoitteluksi, ilman kenkiä. Joka kerralla ovi laitettiin lukkoon, eikä sitä avattu kovin nopeasti. Sammuin tyylilleni uskollisesti varhain (yhdeltä yöllä), mutta vasta toisena.

Aamu lähti käyntiin anime-herätyksellä. Em. Sadhu tuli räväyttämään valot päälle pukeutuneena paitaan ja kalsonkeihin. Kumartuneena pöydän ylle kalsarit pilkottivat paidan alta anime-henkisesti. Mietin, mistä olisi löytynyt lonkerohirviö laukaisemaan tilanne…

Tämä postaus on kirjoitettu mamikset päässä.

Uusi leiska

Julius December 28th, 2002

Päivitin leiskaa hieman. Olkaa niin ystävällisiä, ja antakaa rakentavaa palautetta kommenttina tähän viestiin. Bugeja löytyy varmasti, mutta alan olla liian väsynyt korjaamaan niitä nyt.

Ethernet killer

Santeri December 27th, 2002

Comradin työpaikalla, kuuluisassa sähköjohtopaikassa taas. Comrad valmisti tuossa äsken Etherkillerin minulle. Tästä saattaa seurata jotain hupaisaa. Ja kallista. Systeemi periaattessa kärventää koko lähiverkon ja todennäköisesti kaikki mahdolliset sulakkeet siinä samassa.

Olin jokseenkin pettnyt, kun Comrad ei antanut minun juoda kaljaa täällä, menee loistavaa pohjienottoaikaa hukkaan. :)

Next »