Live, USA
Julius November 25th, 2002
Microsoft avasi nettipelaamisen Xboxilla mahdollistavan Xbox Live -palvelunsa. Tässä vaiheessa herää kysymys, eikö nettipelaaminen konsolilla taistele kaikin keinoin konsolipelaamista vastaan? Konsolihan ostetaan juuri sitä varten, että saadaan hyvä syy koota kaveriporukka kasaan koko yön kestäviin juhliin. Tai jos mahdollista, otetaan konsoli mukaan joka paikkaan. Xbox Live haluaa lopettaa tämän, ja tehdä myös konsolipelaajista mielummin yksin omalla koneella pelaavia ihmisiä. Toisaalta taas nettipelaamisesta pitävät pc-pelaajat eivät pidä konsoleista niin paljoa, että haluaisivat tuhlata rahansa Xboxiin. Ihmettelen, kenelle palvelu on suunnattu? Ilmeisen monelle, sillä tuote on ollut jo kohtalainen menestys.
Huomasin juuri tänään, että onnistun kieltämään Jumalan olemassaolon joka ikisessä filosofiankokeessa. En ole erityisemmin edes ateisti, saati teisti tai panteisti. Jostain syystä saan silti aikaiseksi jonkinlaisen lauseen Jumalaa vastaan, tällä kertaa intentionaalisuuden perusteella. Että näin, tulkaa vain ja polttakaa!
Tertonin T1M HomePNA-kortti toimii muuten erinomaisesti Linuxin pcnet32-moduulilla, tiedoksi Linux-yhteensopivaa HomePNA-korttia etsiville. Älkää menkö Soneran ansaan, ja ostako erillistä HomePNA-Ethernet -liitintä ihan vain siksi, että Sonera sanoo sen olevan Linux-käyttäjille pakollista.
Tuota, mitenköhän tarkalleen ottaen tuo HomePNA-kortti saadaan toimimaan Soneran kiinteistöliittymässä? Itselläni on suuria ongelmia saada nettiä toimimaan Debianin kanssa.
Riippuu mikä kortti sinulla on. Oma korttini tunnistui ihan pelkästään komennolla `modprobe -a pcnet32`, kunhan olin moduulin ensin kääntänyt mukaan kerneliin. Kortissa on jokin AMD:n piiri.
Itse yhteys toimii PPPoE-ohjelman avulla. Itse en saanut yhteyttä auki Debianin pakkaamalla PPPoE-variantilla, vaan jouduin käyttämään RP-PPPoE-pakettia.
Kortti on Terton T1E eli käytännössä sama kuin tuo T1M mutta siinä on lisäksi ethernet-liitäntä. Yhteys kyllä muodostuu, mutta ilmeisesti vika on nyt noissa CHAP-Secreteissä koska tuota CHAP-keskustelua pidemmälle ei päästä eteenpäin.
Mitenköhän nuo secretit pitäisi käytännössä olla, kun mielestäni ne ovat ohjeiden mukaan oikein tehty..
Pitääpä katsastaa tuo antamasi linkki.
En tiedä kumpaa protokolaa Sonera käyttää, joten minulla on olemassa pap- ja chap-secrets -tiedostot. Niissä pitää olla jotain seuraavaa:
“tunnus@SoneraInternet” * “salasana”