Kobaïa

Santeri September 30th, 2002

Viikonloppuni sujui jokseenkin järkyttävällä tavalla… Tarkoitukseni oli mennä vain viattomille tupareille kaverini Comradin luokse, mutta…

Eli perjantaini lähti käyntiin siinä yhden aikaan. Olin sopinut tapaavani erään kaverini Myyrmäessä sijaitsevassa kuppilassa ja tästä oli tarkoitus jatkaa eteenpäin, jahka Comrad vapautuu työstään. Hissukseen joimme olutta ja pelasimme korttia, kunnes tuli puhelimitse käsky vaihtaa kuppilaa. Lähdimme ostamaan tuparilahjoja.

Tuparilahjat, nuo älyvapauden lahja maailmalle, ovat piireissämme poikkeuksetta epäkäytännöllisiä ja vitsikkäitä. Valitsimme Comradille lukulasit (hänen näkönsä on täysin kunnossa), hänen tyttöystävälleen autoshamppoota (heillä ei ole autoa) ja yhteiseksi lahjaksi saunapaljun (heidän kerrostalossaan ei ole saunaa) sekä pullon alkoholitonta olutta Alkosta. Kommentiksi saimme muistaakseni “Vittu te ootte tyhmiä.” -toteamuksen. Muut ovat lahjoittaneet heille mm. talikon ja banaanipuun.

Noin viideltä olimme Otaniemessä kahdentoista kaljan varustuksen kera odottamassa muita juhliin saapujia. Kuuntelimme yllättäen progea (Soittakaa Tarkus!) ja näin saimme Comradin tyttöystävän suututettua melko helposti. Anteeksi, ei me ilkeyttämme.

Kahdeksan aikaan juhliin saapuu myös muita osanottajia. Kaikki tuntuivat tuntevan minut nimeltä, itse tunnistin heistä kaksi. Jonkin aikaa heidän saapumisensa jälkeen lähdimme Helsingin keskustaan ryyppäämään. Tämä tuli pienoisena yllätyksenä minulle ja 12:sta olutpullolle, jotka olin jo Myyrmäessä nauttimieni tuoppien lisäksi ehtinyt kumota. Muistan, että menimme bussiin, joka ilmeisesti meni Helsinkiin ja sen, että istuimme jossain baarissa, josta sai useita kymmeniä eri oluita.

Muistan hämärästi myös, että poistuin jostain paikasta, joka ei kuitenkaan ollut se samainen missä olimme aluksi. Epäilen Ctrl-nimistä diskoteekkiä. Toikkaroin Elielin aukion taksitolpalle ja porhalsin taksilla kotiin. Herään omasta sängystäni mielenkiintoiseen tuntemukseen, että kohta ns. lentää laatta. Eiku vessaan. Oksennan vessan lattialle, suihkukoppiin, päälleni ja jopa pönttöön. Suihkutan vessan ja itseni (olin muistaakseni pukeissa).

Seuraava muistikuva onkin lauantai-aamulta. Herään kännykkäni sointiin. Vastaan ja isäni sanoo, että minun pitäisi laittaa itseni kuntoon mummolareissua varten. Esitän epäilykseni kykeneväisyydestäni moiseen, mutta isäni on vakuuttunut siitä, että menemme koko perheen kanssa pitämään hauskaa. Pikaiset aamutoimet siis ja autoon mutisemaan: “Huono olo, huono olo, huono olo…” Mummolassa menen sängylle pitkäkseni ja jatkan mantrani hokemista. Jonkin ajan kuluttua esitän vaatimuksen saada ison lasillisen vettä, joka parantaa oloani siinä määrin, että uskaltaudun lähtemään muun perheeni ja mummon mukaan syömään Itäkeskukseen.

Itäkeskuksessa isäni ajaa auton parkkiin katolle, jonne ajetaan siis ympyrän muotoista ja neljän kerroksen korkuista ramppia pitkin. Oloni ei parantunut kyseisen asian takia. Menemme hissillä Itäkeskuksen sisälle ja valitsemme erään kreikkalaisen ravintolan. Oloni ei parane ostoskeskuksen kakofoniasta ja ihmisruuhkasta. Valitsen ruokalistasta ainoaa oikeaa krapularuokaa, eli pitsaa. Pöytään tuodaan vettä ja joitain pieniä piiraita alkupalaksi. Uskaliaasti syön yhden piiraan ja alankin hetken päästä etsiä katseellani vessaa. Ostoskeskusten ravintoloilla ei ole omia vessoja, lähden siis kohti yleistä saniteettitilaa.

Tunnen sisusteni haluavan päivänvaloon, yritän turhaan sulkea suutani kädelläni. Oksennan jonkin kiinalaisen ravintolan eteen, sekä päälleni, juoksenhan koko ajan. Tunnen ehkä jo pientä helpostusta, mutten lopullista. Ryntään edelleen kohti vessaa, käännyn mutkasta ja näen jo käytävän päässä vessan oven. Jo toiveikkaaksi kääntynyt mieleni saa kuitenkin takaiskun ja oksennan taas. Melkein vessan oven eteen.

(Tässä kohtaa mainittakoot käytävän perällä oleilleet äiti kahden pienen lapsensa kanssa. Olen pahoillani, jos heistä kasvaa huonoja ihmisiä. Äiti veti heitä taakseen suojaan, kuin miltäkin tartuntatautia kantavalta helvetin ilmestykseltä. Lapset näyttivät tosin enemmän kiinnostuneilta kuin pelästyneiltä.)

Vessan sisäpuolella oksennan ensimmäiseen kelpuutettavaan astiaan, joka on tässä tapauksessa pisoaari. Virtsalla ollut mies pakenee melko nopeasti paikalta havaittuaan vatsanesteitteni ryöppyävän laariin. Hetken päästä vatsani on tyhjä ja katson itseäni peilistä. Paitani, takkini, housuni, kenkäni, käteni ja kasvoni ovat oksennuksen peitossa. Sanon ääneen peilikuvalleni “Mä oon maailman paras jätkä. Oon aina pitäyn itsestäni.” Vatsassani ei onneksi juuri muuta kuin vettä ollut, joten en näytä niin pahalta kuin voisin. Pesen käteni ja kasvoni, vaatteista oksennus ei vedellä ja paperilla irtoa. Haen isältäni auton avaimet ja menen parkkipaikalle kuivumaan raikkaaseen tuuleen. Hetken päästä minun tulee kylmä ja menen autoon sisälle. Kuuntelen musiikkia ja totean oloni parantuneen huomattavasti. Nälkä alkaa vaivata ja soitan ajankuluksi muutaman häirikköpuhelun kavereilleni. Noin minuutti jälkimmäisen puhelun jälkeen saan neljältä eri henkilöltä teksiviestin “Jeah!”. Alan jo naureskella omalle toilailulleni, vai oliko se vain juoppohulluuden oire? Tilanteeni oli toki naurettava, muttei hauska.

Kotona syön jäähtyneen pitsani ja syvennyn Robert Gravesin kirjaan Minä, Claudius. Yhdeksän aikaan ystäväni soittaa minulle ja kutsuu baariin juopottelemaa. Tottakai lähden. Muutama soitto ja tunnin päästä olemme baarissa. En onneksi hölmöillyt mitään baarissa, mutta kotimatkalla saan päähäni ottaa vaatteeni pois ja juosta hetken ympäriinsä ilkosillani. Siis viuhahtaa. Sillä hetkellä se tuntui maailman parhaalta idealta, mutta näin jälkeenpäin ajatellen ihan kotikulmilla ei ehkä olisi kannattanut moista toteuttaa. En aio näyttää naamaani julkisilla paikoilla vähään aikaan.

Sunnuntaina selailtuani lehteä keksin lähteä kavereiden kanssa elokuvaan. Päädyimme lopulta katsomaan Lilja 4-everin. Suosittelen elokuvan katsomista, jopa näinkin sikaillun viikonlopun jälkeen ajattelin elokuvan jälkeen, että minullahan menee hyvin.

Rahaa paloi noin 140¤. Se on melko paljon jollekulle, jolla ei ole töitä vaan käy koulua. Lapset, uskokaa äitiä älkääkä juoko viinaa. Tehkää vaikka läksyjä.

• Elämä