Isohaara

Julius September 29th, 2002

Viimetorstaisen CMX-liven innoittamana kaivoin itselleni hieman kaukaiseksi jääneen Isohaaran kaapista esille kuunneltavaksi. Live-versiot kappaleista Päänsärkijä ja Lihan syvyyksiin toivat niihin selkeästi uutta syvyyttä. Silti en voi kuin ihmetellä, miten CMX on menettänyt otettaan tällä uusimmalla kiekolla. Edellislevyn omalaatuisesta tunnelmasta ei enää ole merkkiäkään. Isohaara on kappaleena tuota tunnelmaa lähimpänä, mutta se ei riitä.

Yliraskaat kitarariffit tekevät levystä ylituotetun tuntuisen. Esimerkiksi vanha kunnon Aurinko oli sata kertaa rankempi kuin Isohaara, oli kappale sitten Manalainen tai Katariinanpyörä. Pidin Isohaarasta parilla ensimmäisellä kuuntelukerralla, mutta tällä kertaa se on huonontunut kerta kerralta, kun muille CMX-levyille käy yleensä päinvastoin. Toivon vain, että seuraava CMX-levy on perinteen mukaisesti jälleen kokeilevampi. Soittaisivat vaikka hooceeta…tai Tarkuksen :)

Comments are closed.