King Crimson

Julius September 28th, 2002

Otin tänään pitkästä aikaa kuunteluun King Crimsonin levyn Red, ja en voi kuin ihmetellä sitä miten yliarvostettu kyseinen levy on. Levyllä on kaksi ihan mainiota kc-kappaletta (One More Red Nightmare ja Starless), mutta kokonaisuutena levy on tylsä. Yhtään yhtyettä väheksymättä (fanipoika, suurin osa bändin tuotannosta löytyy levyhyllystäni) olen iloinen, että Fripp-Wetton-Bruford -kokoonpano hajosi 70-luvulla, ja Fripp-Bruford-Belew-Levin -kokoonpano sai alkunsa 80-luvulla. Redin jälkeen julkaistu Discipline on nimittäin henkilökohtaisella listallani maailman paras albumi, eikä montaa läheskään yhtä hyvää levyä ole julkaistu.

70-luvun Crimson menetti mielestäni otetta jo Jamie Muirin lähtiessä yhtyeestä. Kyseinen perkussionisti loi melkoisen osan tuon ajan Crimsonin soundimaailmasta. Hän ehti harmikseni soittaa vain levyllä Larks’ Tongues in Aspic, jonka jälkeen hän muutti luostariin asumaan. Bruford ei täyttänyt hänen paikkaansa vasta kuin Disciplinellä, jolla hän vakuutti minut olemalla yksi kovimmista rumpaleista Terry Bozzion, Christian Vanderin ja Phil Collinsin kanssa.

King Crimsonin lähiaikoina julkaistavalta Happy With What You Have to Be Happy With EP:ltä odotan paljon. Toivon myös, että Crimsonin nykyinen rumpali Pat Mastelotto käyttäisi levyllä rohkeammin rumpuluuppeja ja muita kolinoita, joita kuulimme jo ProjeKcts-boksilla.

33-vuotiasta King Crimsonia kunnioittaen.
Julius Lehtonen

6 Responses to “King Crimson”

  1. # Hezzuon 28 Sep 2002 at 23:13

    Red tylsä? Haloo? Kyllä 80-luvun Crimso on selvästi heikompaa ku mikään 70-luvun Crimso-levyistä.

  2. # Juliuson 28 Sep 2002 at 23:17

    Red on järkyttävän tylsä levy. Mutta nämä ovat mielipiteitä, joista on turha lähteä kiistelemään :)

  3. # Aranweon 28 Sep 2002 at 23:19

    Hei hei hei.. elkääs nyt solvatko Rediä eikä 80-luvun tuotantoakaan. Pidän kovasti Redistä, Disciplinestä ja Beatista. Starless on yksi kauneimmista KC-biiseistä koskaan. Omasta mielestäni 80-90-luvun tuotanto päihittää 70-luvun juuri Rediä lukuunottamatta, mutta huonoiksi en kummaltakaan kaudelta löytyviä levyjä sanoisi. Heikoimpana pidän THRaKaTTaKia mutta se nyt meneekin jo yli ymmärryksen…

  4. # Juliuson 28 Sep 2002 at 23:29

    Selvennykseksi:

    Inhoan Redissä juuri sitä epätasaisuutta. Kohtalaisen puuduttava Red, ihan kohtuullinen Fallen Angel (kappaleessa yksi hieno osio), rokkaava One More Red Nightmare, tylsä improv Providence (parempia olisi löytynyt vaikka The Great Deceiver -boksilta) ja kaunis Starless eivät riitä luomaan loistavaa levyä.

    Discipline on paras, 70-luvun hienoin tuotos on Larks’ Tongues in Aspic, 90-lukua hallitsee järeä ProjeKcts-boksi ja 2000-luvulla alkaa jälleen tulla mainiota tavaraa a’la Level Five.

  5. # Janne Yliruusion 29 Sep 2002 at 14:55

    Red ei todellakaan ole tylsä. Red on mestariteos ja Crimsonin paras albumi. Fripp, Wetton ja etenkin Bruford ovat todella kovassa vedossa Red-levyllä. Starless on mielestäni viiden parhaan kappaleen joukossa (siis miltä tahansa yhtyeeltä) eikä levyltä muutenkaan heikkoja paloja löydy. Todella sääli, että Crimson ei jatkanut Redin jälkeen tuolla kokoonpanolla. Millaisia mestariteoksia olisimmekaan saaneet? Etenkin kun Ian McDonaldkin olisi ehkä palannut bändiin. Loistavaa Disciplinea lukuunottamatta 80-luvun Crimson ei pärjää alkuunkaan Wetton-ajan Crimsonille. Kuuntelin juuri tänään pitkästä aikaa Beatin ja kylläpäs se olikin laimea kokemus eikä parannusta asian tullut Three of Perfect Pairilla joka on King Crimsonin heikoin levy.

  6. # Voffeon 01 Oct 2002 at 1:20

    Kyllä vaan, Red on yliarvostettu. Red on kyllä hieno levy ja päihittää kasaricrimson koska tahansa, ehkä Disciplineä lukuunottamatta, mutta Crimsonin paras levyhän on ehdottomasti Larks’ Tongues in Aspic. Ja minun totuutenihan on ainoa totuus, joten sanoisin, että turha väittää vastaan.
    Olen puhunut.