Parhaat levyt
Julius July 28th, 2002
Pinserin parhaat-sivun innoittamana päätin perustaa myös Kobaïaan samanlaisen. Tällä kertaa vain levyistä tai vaihtoehtoisesti biiseistä.
Oma listani:
King Crimson - Discipline (1981)
Neljä soittajaa, neljä persoonallisuutta. Redin jälkeen hajonnut Crimso syntyi uudelleen uuteen maailmaan. Ei tästä levystä voi sanoa mitään pahaa. Täydellisyys.
Magma - Mëkanïk Destruktïw Kommandöh (1973)
Yksi oudoimpia, mutta samalla myös kiehtovimpia levyjä. Musiikki on jonkinlainen sekoitus progressiivista jazzia ja wagnerilaista oopperaa. Kaiken kruunaa Vanderin ja taustakuoron laulama (huutama/kirkuma) kobaïankielinen laulu.
Kate Bush - Hounds of Love (1983)
Kate Bush on kaunis, hänen äänensä on täynnä kauneutta, tunnetta, voimaa. Musiikki on hyvin voimakasta, levy kertoo hyvin surullisen tarinan. Hounds of Love vaikuttaa minuun jokaisella kuuntelulla niin vahvasti, että olen joutunut useasti miettimään ennen kuin laitan levyn soittimeeni, haluanko kokea nuo tunteet jälleen kerran.
Massive Attack - Blue Lines (1991)
1990-luvun parhaita, ellei paras levy. Massive Attack esitteli minulle hip hop -musiikin positiivisena, jopa kuunneltavana tyylisuuntana. Toisaalta Massive Attack on enemmän kuin hip hop, yhtye muodostaa kappaleensa eri tyylisuunnista, kulkien välillä rockin, välillä reggaen, välillä vanhojen pop-klassikoiden polkuja. Vaikka bändi liikkuukin hyvin erilaisista tyyleistä toiseen, kuulostavat kappaleet kuitenkin juuri bändiltä itseltään. Heidän debyyttialbuminsa on oma suosikkini kolmen massiivisen albumin joukosta. Vuonna 1998 julkaistu Mezzanine ei jää kauaksi, mutta Blue Lines on silti ehein kokonaisuus bändiltä.
Radiohead - Ok Computer (1997)
Jokainen kappale levyltä on silkkaa kultaa. Huomaan selailevani levyn sanoituskirjasta, laulavani mukana, hyräileväni säveliä ja saavani kylmiä väreitä useita kertoja kuunnellessani Ok Computeria. Vaikka pidänkin kovasti myös seuraavista levyistä, on Ok Computer silti Radioheadin ehein levy sekä kappaleiltaan että toteutukseltaan. Kuten sanoin, silkkaa kultaa alusta loppuun. Aiemmin mainitsemani Blue Linesin kanssa 90-luvun parhaita levyjä.
Lisää kommenttina vain suosikkilevysi/-kappaleesi kommenteilla varustettuina.
Edit: Lisäsin mahdollisuuden upottaa html-kieltä kommentteihin, joten levyt kannattaa joko <b>lihavoida</b> tai <a href=”http://osoite.net.invalid”>linkittää</a> selvyyden vuoksi.
Kauko Röyhkä ja Narttu - Maa on voimaa (1985)
Levy on Röyhkälle tavallaan paluu Onnenpäivän ja Lauralle levyjen popista avant-gardempaan ja nöyristelemättömämpään musiikkiin. Sanoissa pyörivät juoppohullut sun muut Suomen perämetsien valonpilkahdukset.
Jethro Tull - Stand Up (1969)
Jethro Tull on tehnyt niin paljon loistavia levyjä, että niistä parhaimman valinta ei ole helppoa. Stand Up on kuitenkin harvinainen levy, sillä ei ole täytekappaleita. Jokainen kappale on olemassa hyvästä syystä. Bach-versiointi Bouré bassosooloineen tekee selväksi ettei Tull ole enää bluesbändi, vaan orkesteri joka yhdistää tyylin kuin tyylin sulavasti peräkkäisille kappaleille. Progressiivisen musiikin merkkipaalu.
The Deepspace Sexchange - Libido Overdrive (2000)
Levy jolla on kappaleita nimeltään ‘Live fanny fingering while we talk filth’ ja joita soittaa heput nimiltään mm. Kerosene von Reeferdiesel, King hit machine toastwell ja Hotrod groove tornado ei voi yksinkertaisesti voi olla kuin ultimaattista bailurokkia. Orkesterissa on kolme kitaristia, ei lainkaan sooloja, riffejä ja särövallia aivan käsittämättömästi. Sanat käsittelevät sitä ihteään eli seksiä ja välillä mainitaan jotain autoista ja avaruusolioista. Sekä seksistä avaruusolioiden kanssa. Tuottajan Mara ‘kinky touch’ Salminen todistaa osaavansa muutakin kuin soittaa koskettimia Cmx:n keikoilla. Soundit murisevat, kitisevät ja jytäävät juuri kuin pitääkin. On yksi todiste suomalaisten huonoudesta että tämä levy jäi miltein täysin vaille huomiota eikä jatkoa ole vieläkään kuulunut.
Yleensä kuuntelen musiikkia biiseittäin, enkä omista yhtään sellaista levyä, jonka kaikki biisit täyttäisivät “loistava” -kriteerini (itseasiassa omistan n. 20 levyä). Loistavia biisejä on kuitenkin liian monta täällä lueteltavaksi, joten yritin parhaani ja pistin aivoni töihin löytääkseni edes muutaman hyvän levyn.
Comus - First Utterance
Pitäkää minua sairaana, perverssinä, potentiaalisena raiskaajana (!) tai minä vaan, mutta tämän levyn häiriintyneet viulusoundit, orgastiset bongorumpurytmit ja toinen toistaan kierommat sanoitukset aiheuttavat sellaisia värinöitä että huh huh. En taida edes viitsiä kertoa millaisessa mielentilassa tätä levyä yleensä kuuntelen ;)
Luar na Lubre - Plenilunio
Edellisen täydellinen vastakohta on tämä rauhallinen ja kaunis kokonaisuus, jossa on selkeitä kelttivaikutteita, paljon huiluja, viuluja, sekä kaunisääninen naislaulaja. Joihinkin levyn biiseihin tekee mieli uppoutua, istua hiljaa ja antaa mielensä leijua, joidenkin soidessa tekee mieli tanssia ympäri taloa. Yksinolomusiikkia.
Magma - Mëkanïk Destruktïw Kommandöh
Kaikessa omituisuudessaan ja erikoisuudessaan erittäin loistava levy. Bändille krediitit siitä, että yhtäkään heidän biisiään en ahkerasta kuuntelusta huolimatta osaa laulaa ulkoa. Pidän levyn sekopäisestä soundimaailmasta ja rytmeistä, jotka kuoron ja muun laulunkaltaisen ääntelyn kanssa luovat tunnelman, joka saa ainakin vanhempani ja kaikki ystäväni poistumaan mahdollisimman kauas.
Ei siihen kirjoittamiseen mennytkään sitten kuin tunti :)
CMX - Aurinko (1992)
CMX:n paras levy, paahto ja seesteisyys tasapainossa. Ja ei ‘Marian Ilmestyksen’ voittanutta. Paitsi ehkä ‘Pyhiinvaeltaja’.
Absoluuttinen Nollapiste - Suljettu (1999)
Lyriikka on monipuolista, soitto sujuu loistavasti ja ‘Suvannossa Ylpeä Ilme’-kappaleen viimeisessä osiossa kuullaan seuraavan levyn kitaristin soolojen ohella maailman paras kitarasoolo.
Pink Floyd - Wish You Were Here (1975)
Tasapainoinen paketti, hyvää sanailua, loistavaa kitarointia, yleistunnelma niin haikea, että kyyneleitä on joskus vaikea pidättää.
Tässä lyhyesti kommentit:
Kingston Wall : I,II & III Tri~Logy
Loistava suomalainen perinteinen rocktrio, jonka nokkahahmona hääri jo edesmennyt Petri Walli. Kaikki levyt ovat laatukamaa ja vaikutteita on otettu ainakin Jimi Hendrixiltä, mutta myös itämailta ja kolmoslevyn sanomaa sävyttää skandinaavinen mytologia. Rumpali Sami Kuoppamäki on taatusti Suomen parhaimmistoa ja Jukka Jylli pitää tarkalla bassotyöskentelyllään homman kasassa.
Massive Attack : Mezzanine
Luulin aluksi, että tämä on jotain tylsää konemusiikkia, mutta yllätyin positiivisesti levyn kerran kuunneltuani ja sen jälkeen tämä onkin vieraillut soittimessani lähes päivittäin. Mezzanine on parhaimmillaan unimusiikkina.
Genesis : Selling England By The Pound + Lamb Lies Down On Broadway
2 upeaa albumia, jotka veivät mukanaan heti ensikuuntelulla. Phil Collinsin rumputyöskentely on mahtavaa ja Peter Gabrielkin on vielä mikrofonin varressa. Mukaansatempaavaa kamaa.
Yes : Close To The Edge (koko albumi)
Tämä ei kaivanne perusteluja? Tämän palstan lukijat kyllä tietävät millaisesta mestariteoksesta on kyse.
CMX : Pilvien kuningas
Loistava biisi. Tätä voi kuunnella repeatilla vaikka koko päivän kyllästymättä.
Jaa-a, tämä meneeki vaikeeksi mutta yritetään…
Circle: lähes koko tuotanto
Circle on Suomen paras bändi ja lähes jokainen levy on ollu mestariteos. Circlen musiikki on sellasta psykedeelistä junnausta, krautrockia :)
Gong: Flying Teapot
Gong on myös elämää suurempi bändi. Tämä levy oli ensikosketukseni bändiin ja ehkä siksi rakkain levy. Fuusiota ja avaruusrockia sopivasti samasa paketisa. Daevid Allen on kunkku :)
Rick Wakeman: The Myths And Legends Of King Arthur And The Knights Of The Round Table
Rikun kolmas soolo on mestariteos, piste.
Caravan: In The Land Of Grey And Pink
Ehkäpä paras Canterbury-levy, vaikuttavaa… Richard Sinclair on upea laulaja ja Dave Sinclairin urut ruleaa :)
Camel: Mirage
Camelin paras. Hienoja biisejä.
Eloy: Ocean
Hieno konseptilevy Atlantiksesta. Frank Bornemannin saksalaisaksentti on monille kova pala, mutta meikä tykkää :)
Frank Zappa: Absolutely Free, Hot Rats, Just Another Band From L.A., Overnite Sensation, One Size Fits All
Zappa on tehny niin kaikenlaista että mykäksi vetää, lahjakkuus vailla vertaa.
…tähän on hyvä lopettaa vaikka vielä ois vaikka mitä ;)
Yes - Close to the Edge, Tales from Topographic Oceans, Relayer. Ensimmäinen on värikäs ja energinen , toinen uskalias ja meditatiivinen, ja kolmas moni-ilmeisin ja futuristinen.
Van der Graaf Generator - Pawn Hearts. Edgar Allan Poe kääntyy elävänä haudassaan mutta paleltuu pian kauhun profetioista. Peter Hammill on helpottunut.
Birthday Party - Junk Yard. Kaatopaikkajazzia! Nick Cave on kuningas ja Joe kuolee kahdesti.
John Coltrane - A Love Supreme, Impressions. Spirituaalisinta musiikkia ja parasta jazzia.
Kate Bush - Hounds of Love. Kate on niin ihana ja salaperäinen että rupeaa itkettämään.
Yes - Close To The Edge. Progressiivisen rockin huipentuma. Ja itseasiassa jos minulta kysytään musiikin huipentuma ylipäätänsä.
Mike Oldfield - Ommadawn. Oldfieldin paras levy. Part I on kokonaisuutena uskomattoman kaunis ja intensiivinen. 19 minuuttia kuluu hetkessä ja lopun tuskaisesti huutava kitarasoolo saa aina kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin.
King Crimson - Red. Fripp, Wetton ja Bruford. Tarvitseeko enempää sanoa? Kaikki Wetton ajan Crimson-levyt ovat yhtä juhlaa, mutta Red on kokonaisuutena vahvin vaikkei ehkä niin kokeileva kuin esim. Lark?s Tongues In Aspic. Starless on Crimsonin ehdottomasti hienoin biisi.
Mike Oldfield - Amarok. Monien kaupallisten pop-levyjen jälkeen vuonna 1990 Oldfield palasi kokeellisemman musiikin pariin. Ja itseasiassa teki uransa kokeellisimman ja ja abstraktimman levynsä. Tunnelmat vaihtelevat nopeasti ja ainut varma asia mihin voi luottaa tämäm 60 minuuttisen järkäleen aikana on että kitaran soitto on upeaa.
Pink Floyd - Wish You Were Here. Haikean kaunis levy jossa Pink Floyd puhkeaa kukkaansa. Loistava tuotanto, hienot sanat.
Yes - Relayer. Yes, hurjempana ja rajumpana kuin koskaan. Unohtamatta kuitenkaan tyynen rauhallisia ja kauniita jaksoja myrskyn keskellä. Gates Of Delirium ahh…
VdGG - Godbluff. Peter Hammillin, tuon progen vihaisen ajattelijan johtaman ryhmän hallittu, mutta säälimätön levy. ARRRROW!!
Muita kovia
Caravan-In The Land Of Grey And Pink
ELP - Trilogy
Robert Wyatt - Rock Bottom
Genesis - Lamb Lies Down On Broadway
Jethro Tull - Thick As A Brick
Henry Cow - Legend
Le Orme - Felona e Sorona
Porcipine Tree - Signify
Magma - Attahk
Gong - Shamal
Soft Machine- Fift
Napsaisen roklinnusta aiemmat listani ja täydennän tähän kommenteilla:
Parhaat suomalaiset: CMX: Aurinko - “Kuin perkele rähisisi tulitikkuaskissa”, totesivat CMX:n pojat aikanaan tästä. Edelleen toimiva tuotos ja ehkä paras suomalainen levy koskaan.
YUP: Toppatakkeja ja Toledon Terästä - Zappamainen progehtava rok-teemalevy, jossa YUP:n eriskummallisuus on huipussaan.
Absoluuttinen Nollapiste: Suljettu - Teemalevyt ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Absojen huipentuma, lyriikat toimivimmillaan, biisimateriaali toimivimmillaan ja toteutus kohdallaan. Suljettua taitaa bändikin pitää itse mestariteoksenaan, kun yhtä levyä myöhemmin heitti kiertueen, jossa soitettiin Suljettu kokonaan. Hyviä keikkoja muuten oli.
Ismo Alanko: Kun Suomi Putos Puusta - toteutuksellisesti vain ok, mutta biisinkirjoitusteknisesti mahtava. Varsinkin nimibiisi kuulostaa jykevältä, vaikka onkin minimalistinen toteutukseltaan.
CMX: Aura - Auringolla oli mahtavimmat biisit, mutta tämä kokonaisuus on tasaisempi. Vähän vähemmän rok kuin Aurinko. Ehkä juuri siksi vain CMX:n toiseksi paras teos.
5 kovinta 90-luvun ulkomaista NIN: Downward Spiral - jälleen teemalevy, joka vakuutti minut ja lukemattomat muut sekä nine inch nailsin erinomaisuudesta että koko industrial-tyylisuunnan kelpoudesta.
Pearl Jam: Vs. - Ykköslevy oli siloitelu hittiparaati, kakkoslevy rosoisempi tasaisen hyvä kokonaisuus.
Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual - Aikanaan Jane’s melkein yksin toi maailman pois hevimetallista ja siirsi 90-luvun alun altrokin aikakaudeksi.
Faith No More: Angel Dust - Mike Patton on vaihtelevilla taustabändeillä tehnyt melkoisen kasan loistavaa friikkirokkia. Hankala valinta, mutta ehkä tämä on paras Patton-levy. (Muita hyviä olisivat olleet Mr. Bunglen ensimmäinen tai kolmas levy tai Faith No Moren Real Thing tai King For A Day)
Red Hot Chili Peppers: Bloodsugarsexmagik - Maailmassa on aika vähän levyjä, jotka eivät tarvitse sen kummempia perusteluja. Tässä yksi.
Radiohead - Ok Computer - Radiohead teki levyn kategoriaan “jotain aivan muuta”. Ensimmäisillä levyillä Radioheadin olisi voinut sekoittaa grungebändien sekaan, eikä kukaan olisi huomannut mitään, mutta tämä kunnianhimoinen levy räjäytti potin.
Viime vuosien parhaat:
The Strokes: Is This It - Kriitikoiden lempilapsi. Hieman Velvet Undergroundin rokimman puolen hengessä tehtiin hetkessä taas rockista tyylikästä musiikkia.
The Hives: Veni Vidi Vicious - Keskimäärin vihaan “Scandinavian action rockia”. Onneksi The Hives ei ole keskimääräistä. Punkin ja autotallirokin välistä yksinkertaista, energistä ja toimivaa musiikkia.
Toivottavasti loppuviikosta tähän listaan voi lisätä CMX:n uuden levyn.
En kyllä nyt jaksa kertoa parhaimpia levyjä koska mielipiteeni vaihtelee sen suhteen aika usein. Vielä hankalampi on pelkkiä kappaleita alkaa laittamaan järjestykseen. Laitan tähän vain mitkä tällä hetkellä mielyttää minun korvaa.
Mr.Bungle - California
Levyltä löytyy kivasti erilaisia tyylisuuntia. Mike Patton kuten aina ja jokaisessa laulamassaan projektissa on hieno laulaja. Luulin joskus olevani pelkkä metallia kuunteleva, mutta se ajatus on karissut jo moneen otteeseen pois.
King Crimson - Red & Starless and bible black
Ihanaa särö bassoa ja hienoja rumpu fillejä. John Wetton on King Crimson!!!! Vaikka on niillä muillakin kokoonpanoilla hyviä kappaleita.
Faith no more - King for a day
Taas Patton laulussa joten ei voi olla huonoa. Levy jossa ei ole minun mielestäni yhtään huonoa kappaletta.
Magma - Üdü wüdü
Pidän todella Magman erikoislaatuisesta ja ehdottomasti omasta kielestä ja laulu tyylistä. Nostan kyllä tältä levyltä yhden kappaleen ylitse muiden, De futura. On levyllä toki muitankin hyviä.
Sublime - sublime
Niin kesäinen levy että se saa vituttavan päivänkin tuntumaan taas mukavalta ja helpolta.
Pantera - The great southern trendkill
No sen verran kuitenkin metalli mies että ei sovi unohtaa Phil Anselmon karjuntaa.
Tomahawk - tomahawk
En voi sille mitään että olen rakastunnut Mike Pattoniin ja tekee hän mitä tahansa muuttuu laulu kullaksi.
Nick Cave & Bad Seeds - Murder ballads
Vaikka Nickiä haukutaan Leonard Choenin ja Tom Waitsin matkiaksi (heitä yhtään väheksymättä) niin silti näissä kappaleilla on sitä jotain herkkää ja synkkää, joka on minun mieleeni. Murhaajat oli hän sitten sarja- tai massamurhaaja, niin kiinostaa aina ja varskinkin heistä tehdyt tarinat.
Albumit
The Sisters Of Mercy -Vision Thing
Tätä levyä kuvaa vain yksi sana; täydellinen. Synkät, kuivan humoristiset sanoitukset kuvaavat ihmiseloa tarkemmin kuin tuhat kuvaa. Levy ei kyllästytä vielä tuhannenkaan kuuntelukerran jälkeen.
Orbital -In Sides
Konemusiikkihan syntyy nappia painamalla, eikä vaadi tekijältään minkäänlaista lahjakkuutta. Minä haluaisin ostaa koneen, jolla tämä albumi tehty. Jos Mozartilla olisi ollut sopiva laitteisto käytössään, hän olisi saattanut yltää johonkin vastaavaan.
Danzig -II Lucifuge
Metallimaailmassa on oikeastaan vain yksi maininnan arvoinen albumi, Glenn Danzigin uran huippukohta. Mörököllisanoitukset jääkööt omaan arvoonsa, mutta musiikki on puhdasta kultaa.
Biisit
Pet Shop Boys -The Theater (Very)
Täydellinen popkappale. Niitä harvoja kappaleita, jotka samanaikaisesti sekä raastavat sielua, viiltävät sydäntä, että nostavat hymyn huulille tarkoilla havainnoilla ihmiselosta. “In the end- you pretend- ’cause it’s so much easier”
Tori Amos -Talula (Boys For Pele)
Upea rytmillä leikittelevä teos aliarvostetulta nerolta. Kate Bush on ihan näppärä lauluntekijä, mutta nerouteen vaaditaan jotain enemmän. Tältä naiselta sitä löytyy. (Varjelkaa itseänne kuitenkin live-esiintymisiltä)
Ismo Alanko -Rakkautta ja hölynpölyä (Jäätyneitä lauluja)
Tiivistää länsimaisen sivistyksemme saavutukset kuuteen sanaan. “Älyllä tehtiin reikiä ilmaan, älyyn tukehduttiin.”
Hmm.. kokeillaan nyt osallistua tähän, ainakin pakko pistää tällaisia epätaiteellisia levyjä mitä varmasti kukaan aiemmin kirjoittaneista ei ole kuunnellut. Nämä nyt on sellaisia joita on tullut kuunneltua useampaan otteeseen kuin sen pakollisen 2 viikkoa.
Cradle of Filth - Vempire (Or Dark Faerytales In Phallustein)(1996?)
Aah! Levy joka Metallica-fanille toi aivan uudenlaisen äänimaailman, jotain ennenkuulumatonta (”Monta laulajaa täs on, 4?”)
Ja tietenkin, ne rummut.
Nykyään sellainen pari-viikkoa-vuodessa levy joka pistää jalan edelleen vipattamaan kun soittimeen sattuu. Aika hyvin mainstream-goth-black-metal-orkesterilta.
Tämän levyn jälkeen CoF on mennyt sävellyspuolella vain alaspäin. Levyn ykkönen on tietenkin 10 minuuttinen Queen of Winter Throned jota bändi ei varmaan koskaan soittanut livenä. Forest Whispers My Name kun oli se “hitti”.
Jos tykkää kirkumisesta ja yksinkertaisen kauniista takataka-rummutuksesta niin tätä ei saa missata.
Cryptopsy - …and then you’ll beg (2000?)
Tjaaha. Kuvittele 40+ minuuttia noin 20s välein riffejä ja komppeja vaihtavaa levyä. Riffit ovat yleensä aika demppaus- ja rytmivoittoisia ja rummut hyvinkin yksinkertaista kaahausta ja nakutusta. Vähän niinkuin Meshuggah mutta nopeampaa ja kaoottisempaa. Käytän tässä jostain bändin haastattelussa käyttämää vertausta “kuin päälle tuleva juna”. Sanat eivät riitä kuvailemaan.
Ei niinkään suuri soittotaidon näyte (tai oikeastaan on, sitä ei vaan ole vieläkään tajunnut) vaan suurinta ihmetystä herättää että MITEN nämä kaverit osaavat soittaa nämä biisit kertaakaan samalla tavalla?? (Ja rumpalin tiedetään keikoilla soittavan biisit yksi yhteen levyn kanssa. no pakkohan sen on).
Nautitaan pieninä annoksina muutaman kerran vuodessa.
Mitäs seuraavaksi?
Dark Tranquillity - The Gallery (1996?)
Ruotsideathia. Äsken kuuntelin toisen session tänä vuonna. Viimeksi taisi olla keväällä. Ei tämä mikään ihmeellinen levy ole. Ainoa levy tältä bändiltä josta pidän. Ainoa levy koko genrestä jota olen kuunnellut.
Tätä tuli reviteltyä korvalappustereoissa yläasteella ja ihan fiilareissa! Ja vieläkin pistää jalan vispaamaan ja ilmarummut soimaan.
Tästä haluan ottaa tahallisia vaikutteita omiin juttuihini.
Hienoina nyansseina käytettyä hyvin minimaalisesti naislaulua. Ja aikoinaan juuri ne muutamat kymmenet sekunnit pistivät veren seisomaan, niin kaunista se oli. Ja on edelleen.
Siis, suurimmat vahvuudet kitarariffeissä ja laulumelodioissa.
Metallica - Ride the Lightning/Master of Puppets
No hei, oli pakko laittaa. Klassikoita, hyvää musiikkia. Viimeksi kun kuuntelin, niin hyvältä kuulosti. Pitkät biisit missä paljon sisältöä, ajan hammas ei ole pahasti syönyt. Ja siellä missä on, 80-luku kuuluu mukavasti läpi.(Metallica on muuten perustettu samassa kuussa samana vuonna kuin minä olen syntynyt. Olemme yhtä vanhoja).
Miinuksina lähinnä laulu (joka ei sillon ollut niin hyvää, liian korkealta vedettyä ja miksattu sitten kummasti taustalle) ja basson kuuluvuuden puute lähes koko ajan (lukuunottamatta niitä kohtia missä se basso sitten on pääosassa).
Myös molemmat levyt kuulostavat täysin samalta, joten näitä voi pitää tuplalevynä nykyään.
Parasta antia tietenkin levyjen instrumentaalit, joissa laulun puute lisää ajattomuutta ja toisaalta soundimaailma ja fiilis vain tuo 80-luvun esille niin mukavalla tavalla. Kyllä nää jäpikät osasivat säveltää. (Loadin jälkeen bändi onkin ollut yhtä p*****!!)
Viime kuuntelusta 10-12kk.
Arcturus - La Masquerade Infernale
vuosimallia -98 ja siitä lähtien tuo mieleen vuoden 98 ja valkoisen talven. Loppujen lopuksi vähän lyhyeksi jäävä levy, mutta monipuolinen ja pistää laulamaan ja välillä ilmarumpujakin soittamaan. Oman tien kulkijoille.
My Dying Bride - The Angel And The Dark River sisältää pelkästään hyviä biisejä, ja niistä tykätty kanssa puoli vuosikymmentä. Kuunteleminen vaan ei ole ollu niin aktiivista. Että parhaiten sitä edustaisi livepätkä For Darkest Eyes (jonka yritän saada ostettua nyt kun se tuli DVD:nä) vuodelta 1996. Siinä on melankolinen ja kaunis taltiointi.
Nyt paljastan synkän menneisyyteni, eli ässä hihasta:
Michael Jackson - Off The Wall / Thriller
Dingon jälkeen ensimmäistä musiikkia jota oikeasti kuuntelin. Uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Mustaa Jackoa. Silloin en meinannut uskoa korviani kun kerran jotkut pojat sanoivat jotain lapsijuttuja. Eipä ole ne syytökset siis mitään uusia keksintöjä.
Mutta se musiikki. Beat it, Billy Jean, thriller, ja mitä näitä nyt on. Quincy Jones tuottamassa, ammattimuusikoita, ja se ääni!
Vinyyliltä kasetille siirrettyinä, näitä oli vielä jotain muita. Kuuntelin vielä kympillä näitä joskus 10 ikävuoden paremmalla puolella. Mutta, niistä kaseteista ei ole enää mitään jälkeä. Olenkohan nauhottanut päälle vai missä on vika? Mutta, ei voi kuunnella kun nauhoja ei missään ole, joten vaikea sanoa mitään detaljeja enää. (Eikä mulla ollu edes biisien nimiä sillon!)
Mut kyllä se oli varmaan hauskan kuulosta ku semmonen 3-5 luokkalainen laulaa huonolla englannilla ja korvakuulolla jotain mustaa jackoa. Mutta, löysin silloin kutsumukseni. (Tosin itseni toteutus musiikillisesti alkoi oikeasti vasta -96).
Että vinyylillä lyökää, kai ne muutkin kehtaa myöntää että musta jacko on hyvää musiikkia..
btw. siinä kasassa oli joku Quincy Jonesin nimellä kulkenut levy. Muuta en siitä tiedäkään. Se oli niistä oudoin ja varmaan paras. Eniten mieleen on painunut hienoja instrumenttisoundeja (joista varmaan tykkäisin vielä nykyäänkin) ja ainakin yhdessä biisissä kunnolla hehkuttamaan päässyt todella korkea (kuitenkin ilmeisesti) miesääni.
ps. Hiukan aikaa sitten tuli Quincy Jones dokumentti teeveestä. Siinä oli pätkää tämän kyseisen levyn teosta. Ainakin luulen niin. Tunnistin jotain äänteitä.
Nyt kun on nöyryyttänyt omaa nirsoa musiikkimakuaan näin julkisesti niin mitäs seuraavaksi..?
Sanotaan että System Of A Down oli sellainen levy että se tarjosi jotain oikeasti uuden kuuloista (kähetä kitara”soolot”, laulumelodiat), mutta uutuuden viehätys karisi ennen pitkää. Harmi kyllä. Nyt molemmat bändin levyt ovat hyvää musiikkia, mutta se kärki on karissut jo pois.
Cradle of Filthissäkin se on karissut, mutta siinä sitä on muissa virtuositeeteissä vielä jäljellä.
Elikkä parhaat / omaperäisimmät / upeat albumit epäjärjestyksessä :
Mr. Bungle - California on se Mike Pattonin kokeellisin (ja parhaiten toteutettu) tapaus joka sisältää liian vähän tätä monimusiikillista taidetta.
Opeth - Still Life on se Ruotsalaisen, upean “progeörröbändin” toinen konseptilevyistä jossa hieno tarina ja sitäkin hienompi sekoitus melodista metallia sekä kauniita akustisia kohtia. Bändin muut teokset ovat myös aika lailla mestariteoksia.
Pain Of Salvation - Remedy Lane iski täysillä parin ensimmäisen kuuntelun jälkeen. Erittäin vahvatunnelmainen Ruotsin poikien “DT:n hakkaaja.”
The Alpha Conspiracy - Cipher on tunnetun ex-PC-demoscenemuusikon Andrew Segan uusi projekti joka on yhdistelmä brittiteknotyylejä, omaperäisyyttä ja vahvaa tunnelmaa. Tämä debyyttialbumi on kehittänyt Texasiin jonkinnäköistä uuden ajan electronica-sceneä. Hakua osoitteesta http://www.alphaconspiracy.com.
The Flower Kings - Retropolis - ruotsalaisen (taas) mahtavan neo-progeyhtyeen 1996-vuoden “70-lukuvaikutteisin” ja helpoiten sisäänpäästävin levy. Klassikkoainesta…
Dream Theater - Awake on se yhtyeen (vaihtelevasta tuotantotasosta staattisin) raskain levy josta ei huonoja kappaleita pahemmin löydy.
Arcturus - La Masquerade Infernale on kaikinpuolin upea “ex-blackmetallibändin” oopperamaista laulua, scratcheja sekä kaikkea maan ja taivaan väliltä sisältävä teos joka sykähdyttää vieläkin.
The Beatles: Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band, Abbey Road. Kliseiden kruununkreivi, vaan taidanpa mielummin ihkuilla taivaalla kera Lucyn kuin tapella miljoonaa kärpästä vastaan. Historiallisesti merkittävää - ehdottomasti, mutta siinä sivussa myös parasta pop-musiikkia.
The Who: Live at Leeds, Live at the Isle of Wight Festival 1970. 70-luvun vaihteessa the Who keikkaili ympäri planeettaa soittaen rock-musiikkia, joka raa’alla elivoimallaan potkii nurkkaan yhtyeen studiotallenteet. Useimpien yhtyeiden, itse asiassa.
The Kinks: Arthur or the Decline and Fall of the British Empire. Ray Davies on mukava kaveri ja viimeistään Arthurin myötä suuri säveltäjä. Unohtumattomia melodioita ja humaania sanomaa, miten kummassa voisin olla tykkäämättä?
The Rolling Stones: Beggar’s Banquet, Let It Bleed. Klassisen rokin ohittamaton albumikaksikko. Ensimmäinen täynnä toinen toistaan vahvempia singlejä, jälkimmäinen puolestaan viimeisen päälle tuotettu kokonaisuus.
Muuta merkittävää. Bob Dylan: Blonde on Blonde, King Crimson: Lark’s Tongues in Aspic, Wigwam: Being, Mike Oldfield: Tubular Bells, Genesis: Selling England by the Pound, Jethro Tull: Stand Up, Van Morrison: Astral Weeks, The Police: Reggatta De Blanc.
King Crimson: In The Court Of the Crimson King
Emerson, Lake & Palmer: Tarkus
Nämä kaksi levyä ovat tehneet suurimmat vaikutukset.
Ozric Tentacles: Curious Corn+muut levyt
Levy soimaan,silmät kiinni ja anna musiikin viedä.
Il Balletto Di Bronzo: Ys
Lopullinen sinetti rakkaudelle italialaiseen progeen.
Kate Bush: The Kick Inside
Levy soi soittimessa usein kun menen nukkumaan jotenkin niin selittämätön tunnelma ja tämän levyn kuultuani en voinut kuunnella muita KB:n levyjä.
Haikara: s/t
Todella hieno levy.
Black Sabbath: Master Of Reality
Tämä levy pyörinyt säännöllisesti soittimessa jo 15 v.
Atomic Roosters: Death Walks Behind You
Hammond hardrock parhaimmillaan.
Burnin Red Ivanhoe: M144
Psykedeliaprogen huippu levy.
Alan Parsons Project on ollut aina yksi suosikeistani kuten Camel,Oldfield,Pink Floyd tai Stomy Yamashata ja Deodato.Maailma on täynnä helvetin hyvää musaa ja mielestäni jokaisen kannattaa nautia siitä kun mahdollisuus on.
Cebu
Type o negativen kaikki levyt!
Tässä olis vähän listaa entiseltä guns n’ roses fanilta. Levyt muuten ei ole paremmuusjärjestyksessä… d-_-b
Travis: Good feeling
Travis:n ensimmäinen levy. Tämä on hyvä nimenomaan levynä, ja nimi selittänee miksi! :) Huoletonta kesä musaa. U16girls rules ok?
D-A-D: Everything Glows
Yksi minun alltime suosikeista on tanskalainen D-A-D joten melkein minkä tahansa heidän levyistään olisi voinut tähän laittaa. Myös erittäin kesäistä musiikkia. Laulajalla persoonallinen ääni josta kaikki eivät taatusti tykkää. Tutustumisen arvoista etenkin uudempi materiaali.
Coldplay: A Rush of Blood to the Head
Coldplayn toinen ja tällä hetkellä viimeisin albumi. Levynä ehdottomasti parempi kuin parachutes, vaikka silläkin on hyviä biisejä. Kokonaisuus ratkaiskoon.
Badly Drawn Boy: Have You Fed the Fish?
Englannin laiskin mies on tehnyt loistaavn levyn. Hyviä sanoituksia keveisiin pop-melodioihin…
Ja tähän loppuun täytyy lisätä, että nyt meni vähäinen rock-uskottavuus, mutta sellaista sattuu.
Seuraavat levyt ovat puhdasta seksiä, eivätkä ole
paremmuus-järjestyksessä:
The Stooges - Funhouse
Aivan uskomaton paketti punkin “esi-isiltä”. Soulin, Funkin ja räkäisen psykedelia-Rockin ultimaattinen kulminaatiopiste. Tästä ei levy parane, kaikille kaikkea ja ennen kaikkea Iggy on vauhdissa. Ostakaa hyvät ihmiset.
Kiss - Alive!
Unohtakaa ne maskit ja liikkuvat rumpulavat, niin kuulette erään uljaimmista rock-yhtyeistä vauhdissa. Kuulkaa Kiss loistossaan, hienoja sovituksia, paljon kitaroita ja uljasta, energistä rock-musiikkia livenä. Neroutta sanoisin.
Black Sabbath - Vol. 4
Sabbath at finest. Täysin loistava levy, ei pysty purkamaan sanoiksi. Pakko-ostos, Sapatti on iskussa. Jos levyllä on mm. Cornucopia, Snowblind, Supernaut ja Tommorrows Dream, niin se ei voi olla kuin mestariteos.
Flaming Sideburns - Sky Pilots
Suomen paras rock?n?roll-bändi teki Suomen parhaan rock?n?roll-levyn. Ei pelkkää puusilmäistä rokkausta, vaan sävyjä ja hienoja biisejä. Rollari-traditioon isketään sekaisin psykedeliaa, stadion-rokkia ja 60?s tanssimusaa. Pistää pään sekaisin ja lantion heittämään holtittomasti.
Ruotomieli - Jos ei kruunu mahdu päähän, vuollaan pala otsaa pois.
Tässä taas Suomen paras rock-orkesteri, joka teki Suomen parhaan Rock-levyn. Ankara ja tinkimätön sekoitus King Crimson-progea, Sielun Veljiä ja Neil Youngia, Mukaan ripaus Kissiä ja tadaa! Klassikkoainesta, jämerää kliseetöntä rock-musaa. Ostettava ensi tilassa, tuet omakustanne-yrittäjiä.
PS. Muitakin löytyy ja paljon, kuten King Crimsonin “Red”, Hellacoptersin “By the grace of God”, Velvet Undergroundin “White Light/White Heat” ja yms…
Ja seksi jatkuu:
the Mars Volta - Deloused in the Comatorium
Aivan loistavaa, ostin eilen tämän levyn ja nyt olen 6 kertaa kuunnellut tämän läpi ja nyt vasta aukeaa kunnolla. Tällä hetkellä maailman paras levy. Hienoa, hienoa, kaunista, energistä edistyksellistä rokkia. Progeksi voisi sanoa, painottaen sanaa “Progressiivinen” eli edistyksellinen, eli mitään Yes, Genesis tai Dream Theather-sontaa vaan intohimoista ja ylpeää musiikkia. Jokaikisen kehun arvoinen lätty, tää on vittu paras.
Noniin, taas tuputtamassa mielipiteitään:
CMX-AURA
aivan loistava, ei yhtäkään huonoa biisiä. Ostin levyn kesällä ja vannoutuneena cmx-fanina sanoisin, että aura on Rautakanteleen ja Auringon lisäksi kyseisen pumpun parhaita levyjä.
PINK FLOYD-WISH YOU WERE HERE JA THE DARK SIDE OF THE MOON
Ehdottomia. Minulle ainakin. Mietiskelylevyjä, joiden tahdissa voit piirtää,maalata ja polttaa suitsukkeita :) Hippimäininkiä. Täysin lyömättömiä neljän aikaa yöllä.
PORTISHEAD-DUMMY
taas kerran loistava. Laulajan äänen kauneus riipii selkäpiitä yhä uudelleen ja uudelleen. aina yhtä kaunista kuunneltavaa.
THE SMASHING PUMPKINS-MELLON COLLIE AND THE INFINITE SADNESS
Pumpkinsien paras levy. Monta biisiä erilaisiin tunnelmiin. Ja kaikki taatusti yhtä hyviä. Koko kahden levyn käsittävältä setiltä ei löydy ainuttakaan huonoa viisua.
…ja tietysti…
THE FLAMING SIDEBURNS-SKY PILOTS
… kun tekee mieli rokkiriehua, silloin tämä on paikallaan. keikalla yliveto bändi
Siinä Wickedin suokkarit. levyjähän tämä neitiomistaa vasta joku kolmisenkymmentä…
Tässäpä minun listani, en tiedä onko nämä missään järjestyksessä:
Queens Of The Stone Age - Songs For The Deaf
Aivan mahtavia poppis-rock-ralleja. Yksinkertaisesti niin tarttuvia biisejä, että on tullu kuunneltua vähä liianki kans.
Mars Volta - Deloused in the comatorium
Tässäkin oli joku tarttuva ja ehdottoman oma juttu kun on tullu kuunneltua niin helvetisti.
Black Sabbath - Sabbath Bloody Sabbath
Kaikkihan rakastaa tätä levyä? :) Parasta 70’s sabbathia nelosen ja sabotagen ohella.
Kingston Wall - II
Ehottomasti ehein KW-levy kolmikosta, biisit on hyviä ja bändi toimii (paremmin ku kolmosella?).
KYUSS - Sky valley
Ihan paras. Jytisee ku pikkunen poro.
ja yllärilevynä mainitaan vielä tämmönen lätty ku The Rite Of Strings jossa tais soittaa Al DiMeola, Jean-Luc Ponty ja Stanley Clarke. Kokonaan akustinen, kuten soittajista saattaaki päätellä. Rauhottavaa juttua.
Ja unohtu, perkele.
Yksittäinen hittibiisi mikä on ollu nyt varmaan vuoden aivan uskomattomassa tehosoitossa on kyllä ehottomasti Porcupine Treen “Trains”. In absentia-levyltä on tuo, levy oli muuten mun mielestä paska mutta tämä biisi nousi esiin aika hyvin.
Minulle rakkain levy on Tori Amosin Little earthquakes. Torilla on muitakin hyviä albumeita, mutta tässä on jotakin erittäin henkilökohtaista ja herkkää. Tämä levy on ollut suosikkini vuodesta 1993 ja keväällä kuuntelen sitä paljon muistoksi siitä, että löysin tämän ihmeellisen artistin . En usko että voin koskaan löytää vastaavaa kokemusta musiikista kuin mitä tämä levy on minulle antanut.
Kate Bushin Hounds of love on aivan ihana levy ja siinä on jotakin samaa kuin edellä mainitussa. Kuitenkin Toria ja Katea verrataan aina sillä perusteella, että molemmat on naisia ja molemmat soittaa pianoa. Että jos levyhyllyssä on Amosia on siellä myös Bushia. Kuitenkin nämä artistit eroavat toisistaan paljonkin.
Beatles. Revolver. Hieno levy, jotenkin tasaisempi kokonaisuus kuin moni muu Beatleslevy.
Muita mieleen jääneitä levyjä: Sting. Mercury falling. Fiona Apple. When the pawn. Bob Dylan. Blood on the tracks. Suzanne Vega. Nine objects of desire. CMX. Rautakantele.
Children Of Bodom on paras, PERKELE!!!
tässä olisi eräänlainen top 10 kautta aikojen rock -levy ilman järjestystä. listan löysin aikanaan netistä, vain pari levyä täytyi vaihtaa.
Tiedä sitten miten Prodigy menee rock otsikon alle… no onhan se rock jos mikä ja roll varsinkin.
NIRVANA - NERVERMIND
U2 - THE JOSHUA TREE
OASIS - MORNING GLORY
LED ZEPPELIN - IV
MICHAEL JACKSON - THRILLER
R.E.M. - OUT OF TIME
MANIC STREET PREACHERS - EVERYTHING MUST GO
COLDPLAY - PARACHUTES
SMASHING PUMPKINS - MELON COLLIE AND THE INFINITE SADNESS
PRODIGY - MUSIC FOR THE JILTED GENERATION
Jo aiemmin mainituista pitää edelleen hehkuttaa Arcturuksen mestariteosta “LA masquerade infenalia.” Niille henkilöille jotka eivät suostu vilkaisemaankaan levyä päin koska se on “sitä norjalaista….” tämä levy tekisi oikein hyvää. King Crimsoniin olen vasta tutustumassa pikkuhiljaa (ei ole ehtinyt kaikkia levyjä kuuntelemaan) mutta kyllähän heidän debyyttiplattansa on äärimmäisen kaunis teos myös.
Mutta en kyllä suostu edes laittamaan levyjä paremmuusjärjestykseen, liikaa on hyviä levyjä ja bändejä. Mainittakoon vielä erikoinen yhtye Swans. Erittäin hyviä levyjä ja aivan kelvottomia levyjä yhtye teki aikoinaan. Miten esim. erottaa levyn cop / young god biisit toisistaan? Silti White light from the mouth of infinity on loistava levy.
Bob Dylan - Highway 61 revisited - komeimmat lyriikat
Pulp - Different class - Ahistus
David Bowie - Ennen vuotta 1975 julkaistut - tunnelmaa, bowien rääkyminen
ELO - Eldorado - Koneklassisrokkia, onnistunutta sellaista
Pink Floyd - Kaikki - liikuttavan hyvää musiikkia, kiteytyy saucerful of secretsin loppu-ulinoihin
Juice Leskinen & Coitus int. - Per Vers runoilija - fiilistä, Odysseus vetää hiljaseks
Aivan sattumalta eksyin tänne, pistetään sitte omaki top 10 ilman mitään tiettyä järjestystä:
Tool - Lateralus
Kate Bush - Never For Ever
Mr. Bungle - Disco Volante
Ulver - Perdition City
Jethro Tull - A Passion Play
Van Der Graaf Generator - Pawn Hearts
CMX - Dinosaurus Stereophonicus
Liekki - Korppi
The Mars Volta - De-loused in the Comatorium
Camel - Mirage
1. David Bowie (69-75 tuotanto) Bowien persoonallinen ääni ja äärimmäisen hienot sanat ja lyriikat toimivat edelleen täysillä. Mukana jousien sovituksessa ja kitaroinnissa maailman hienoin kitaristi Mick Ronson jolle olisi suonut sen arvostuksen mitä hän ansaitsi. Bowie ja Ronson olisivat varmasti saaneet aikaan samanlaisia helmiä ellei David olisi jatkanut uraansa omien projektiensa kanssa.
2. Radiohead - Ok Computer Uudisti ja näytti suunnan melodisemmalla ja ahdistuneemmalla otteella kuin mikään muu bändi. Levyn kaikki biisit ovat helmiä ja kestävät uudelleen kuuntelemisen aina uudestaan ja uudestaan. Levyllä mukana 90-luvun hienointa kitarointia ja kyllä Tom Yorkhen ääni vaan sopii niin täydellisesti levyn teemaan.
3. Suede (Koko tuotanto jossa Bernard Butler mukana) On ne vaan niin häpeämättömän romanttisia biisejä. Parivaljakko Anderson ja Butler muodostivat sen 90-alun parivaljakon joka sai aikaan omalta kuulostavaa musiikkia. Animal Nitrate, So Young ja monet muut hitit vaan soljuvat yksinään täydellisesti Andersonin myös livenä erittäin vahvan laulun siivillä.
Dark Throne: “Soulside Yourney”
Death metal klassikko norjalaisilta riffineroilta. Levy on yksinkertaisesti niin hyvä, että sitä haluaa kuunnella ainakin kerran viikossa. Ei kai sitä muita metallilevyjä ainakaan meikäläinen juuri tarvitse. “Sunrise over Locus Mortis”. Ei ole muuta sanottavaa, eikä tarvitse ollakaan, ellei edellinen taltioitunut dataan.
Parhaita levyjä mm.
- Pattonin tuotanto:
Mr Bunglen kaikki kolme
Faith No Moren ” King for a day, fool for a lifetime” ja ” Angel Dust”
-Radiohead: Ok Computer
-YUP: Toppatakkeja ja toledon terästä sekä 90-92 -kokoelma XD
-Jamiroquai: 2 ensimmäistä
-Absoluuttinen nollapiste: Suljettu, Nimi muutettu, Mahlanjuoksuttaja
-Frank Zappa: Hot Rats
Skrewdriver - Hail the new dawn
The Birthday Party - Junkyard
Joy Division - Closer
Day of the Sword - Ear to ear
Death in Jun - Misanthopy: lesson I
Killing Joke - Revelations
Cock Sparrer - Shock Troops
Carnivore - Retaliaton
Sex Pistols - Never mind the bollocks
Adverts - Crossing the reds sea
Damned - Damned, Damned, Damned
Widows - Fun?
Sods - Minutes to go
celine dionin kappaleita tänne
Näillä pärjää:
A Y R E O N - The Human Equation
D R E A M T H E A T E R - Six Degrees Of Inner Turbulence
D R E A M T H E A T E R - Awake
D R E A M T H E A T E R - Scenes From A Memory
E M P T Y T R E M O R - Apocolokyntosys
E V E R G R E Y - The Inner Circle
F A T E S W A R N I N G - A Pleasant Shade Of Gray
J E T H R O T U L L - Broadsword And The Beast
M E T A L L I C A - s/t
N O V A C T - Tales From The Soul
P I N K F L O Y D - The Wall
P O W E R O F O M E N S - Eyes Of The Oracle
Q U E E N S R Y C H E - Empire
Q U E E N S R Y C H E - Operation Mindcrime
S U N C A G E D - s/t
T H R E S H O L D - Hypothetical
T O O L - 10 000 Days
V/A - Leonardo - The Absolute Man
W O L V E R I N E - Still